Rallin MM-sarja jatkuu viikonloppuna Keski-Euroopan asvalttiteillä. Samalla mestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla Thierry Neuvillelle.

Neuville johtaa MM-sarjaa 29 pisteen erolla tallikaveriinsa Ott Tänakiin, kun kaksi rallia on jäljellä. Myös Toyota-kaksikko Sebastian Ogierilla ja Elfyn Evansilla on vielä matemaattiset mahdollisuudet Neuville ohittamiseksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Neuville on jahdannut ensimmäistä mestaruuttaan pitkään ja hartaasti. Hän ajoi ensimmäisen WRC-rallinsa vuonna 2009 ja nappasi ensimmäisen voittonsa Saksan MM-rallissa vuonna 2014.

Neuville on sijoittunut kuljettajien MM-sarjassa viidesti kakkoseksi ja kolmena edellisvuonna hän on saanut tyytyä kolmanteen sijaan. Nyt belgialaisella on elämänsä mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus.

Varmistaakseen maailmanmestaruuden jo Keski-Euroopassa, on hänen kerättävä vähintään kaksi pistettä enemmän kuin Tänak. Samanaikaisesti hän ei saa hävitä 10 pistettä enempää Ogierille ja 15 pistettä enempää Evansille.

Neuvillella on myös mahdollisuus varmistaa mestaruus muiden suorituksesta huolimatta. Neuville on mestari, jos hän johtaa kilpailua lauantain jälkeen ja kerää sunnuntaina vähintään 11 pistettä.

Lue myös: Sami Pajari yllättyi testeissä – ”Tuntui helpommalta mitä ehkä odotin”

Lue myös: Mika Lemmetti latasi rallisprintin Suomen mestariksi

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)