
Keski-Euroopan MM-ralli ja koko MM-sarja sai dramaattisen käänteen, kun Thierry Neuville oli vaikeuksissa lauantain aamupäivän viimeisellä erikoiskokeella. Samaan aikaan Sami Pajari esitteli parastaan.
Kilpailun johdossa ollut Neuville tuskaili liukkaiden olosuhteiden kanssa ja oli pahoissa ongelmissa. Kertaalleen hän spinnasi ja lisäksi hän myös jäi tien reunaan jumiin hetkeksi. Hän jäi erikoiskokeen voittaneelle Sebastien Ogierille yli 35 sekuntia.
Samalla vaihtui kilpailun kärkipaikka. Ogier oli kymmenyksen nopeampi kuin Elfyn Evans ja 1,1 sekuntia Ott Tänakia vauhdikkaampi.
Hieman tunnustellen lauantain aloittanut Sami Pajari pääsi hyvään vauhtiin ja kellotti erikoiskokeen neljänneksi nopeimman ajan. Hän hävisi Ogierille ainoastaan 3,6 sekuntia.
Kilpailussa viidentenä oleva Takamoto Katsuta menetti asemiaan, kun hän kävi ajamassa nurmikon kautta. Katsuta pääsi takaisin tielle, mutta jäi 23,7 sekuntia.
Lauantain huoltotauolle lähdettiin jännittävistä lähtökohdista. Ogier johtaa kilpailua 4,6 sekunnin erolla Tänakiin ja Evans on 4,6 sekuntia perässä.
Neuville on nyt 33,6 sekuntia kärkeä jäljessä. Pajari on tukevasti kuudentena.
Iltapäivällä ajetaan aamupäivän pätkät uusiksi. Seuraava EK käynnistyy kello 15.28.
Kuva: Hyundai
Lue myös: EK10: Elfyn Evans täräytti hurjan pohja-ajan – voittotaistelu tiivistyi
Lue myös: Sami Pajari otti varmaan päälle vaikeissa olosuhteissa – ”Tarinani on yksinkertaisempi”