Sami Pajarin ja Enni Mälkösen Keski-Euroopan ralli sujui sunnuntaiaamuun asti onnellisten tähtien alla. Sunnuntain avauserikoiskokeen alkupuolella yksi mutka onnistui kuitenkin yllättämään suomalaisparin ja ulkomutkassa ollut pieni oja kiepsautti auton pehmeähkösti ympäri. Vaikka autolla mahdollisesti olisi pystynyt vielä jatkamaan, ei sitä nähty tarpeelliseksi, olihan kyseessä oppimatka asfaltilla.
Sami Pajarin ja Enni Mälkösen uran kolmas kilpailu Toyotan Rally1-autolla kulki kolmen päivän ajan täsmällisen riskittömästi. Sunnuntain ajotaktiikkaa jatkettiin samana, riskittömästi edeten päivän neljälle erikoiskokeelle ja kilpailun maaliin asti.
Syysauringon paistaessa taivaalta, saatiin Am Hochwaldin erikoiskoe startata kuivissa olosuhteissa. Kuivasta olosuhteesta huolimatta muutamissa kohdissa autojen nähtiin hieman luistelevan asfaltilla. Viiden kilometrin päässä erikoiskokeen alusta Pajarin auto näytti vasemmalle kääntyvässä mutkassa kulkeutuvan aavistuksen ulos optimilinjalta, eikä kääntynyt mutkaan riittävän hanakasti.
Matalahko pelto-oja kiepsautteli auton pehmeästi ympäri ja kuljettajapari kapusi pian autosta ulos siivoamaan ajoväylää seuraaville autokunnille. Väliaikaseurannan perusteella kyse ei ollut yliyrittämisestä.
– En oikein osaa sanoa mitä tapahtui. Auto puski hieman ja mentiin leveäksi mutkassa, auto pyöri pehmeästi kolmesti ympäri. Auton vauriot sinällään eivät ole isoja ja sillä olisi saattanut voida jatkaa, mutta ei siinä olisi tässä tilanteessa järkeä.
– Mielestäni nuottini mutkaan oli kunnossa, eikä mutkassa sinällään ollut mitään yllättävää. Tähän asti kisa sujui melko virheettömästi. Jossain toisessa kohtaa ei ehkä olisi ollut edes pientä ojaa, mutta tällä kertaa ei ollut onnea sen suhteen, kertoi Pajari tiedotteessaan.
Torstaina alkaneen kilpailun aikana kaksikko teki oppimatkansa kannalta siihen asti erinomaista työtä. Avauspäivän jälkeen kuljettaja oli Toyota GR Yaris Rally1 Hybrid -ajokin ratissa yhtä hymyä.
– Onhan tämä nautinnollista. Tietenkin meillä on vielä paljon opittavaa, mutta koetetaan pysytellä riskittömässä vauhdissa, tuumaili kuljettaja torstain jälkeen.
Suomalaiskaksikon ajokausi jatkuu reilun neljän viikon kuluttua kauden päättävässä Japanin osakilpailussa. Siellä kaksikko ajaa WRC2-luokan mestaruudesta Printsport Racingin Toyota GR Yaris Rally2:lla. Tällä hetkellä sarjasijoitus on kolmas, mutta kahden parhaan joukkoon Japanissa ajamalla on mahdollisuus nousta Oliver Solbergin ohi sarjan mestariksi.
Lähde: Sami Pajarin tiedote
Kuva: Rallypixels
Lue myös: EK17: Huimaa draamaa – Sebastien Ogier joutui keskeyttämään
Lue myös: EK15: Sami Pajari ajoi rajusti ulos – kärkipaikka vaihtui






























