Tommi Hallman avasi uuden Nitro RX-sarjan hienosti ollen avauskisaviikonloppuna kahdesti palkintopallilla. Hallman johtaakin NEXT-luokkaa ensimmäisten kilpailujen jälkeen.
Suomalaisen SET Promotion -tiimin väreissä kilpaileva Tommi Hallman, 21, sijoittui lauantain finaalissa kolmanneksi ja sunnuntain finaalissa sijoitus oli toinen. Kotimatkalle Suomeen ja Kuopioon Hallman lähti NEXT-luokan pistejohtajana. Viikonlopusta tuli tulosten valossa Hallmanille menestyksekäs, vaikka uran ensimmäinen vierailu Lydden Hillin radalla Englannissa olikin kaikkea muuta kuin ongelmaton.
– Viikonlopusta jäi kyllä positiivinen fiilis. Voisi sanoa, että taisteluvoitto, kaikkiin ongelmiin nähden saavutettiin aika lailla maksimitulos ja sarjajohto pisteissä. Oma ajaminen etenkin finaaleissa oli sillä tasolla millä pitääkin, vauhti oli hyvää ja pystyin hyödyntämään ohitustilanteet, Hallman kertasi viikonloppuaan ”sumuisella saarella”, Hallman kertoo tiedotteessaan.
Yhdysvalloista lähtöisin olevassa Nitro RX -sarjassa kilpaillaan neljässä eri luokassa ja kauden kolme ensimmäistä kilpailuviikonloppua käydään Euroopan puolella. Lydden Hillissä NEXT-luokassa mukana nähtiin kahdeksan kuljettajaa neljästä eri maasta ja kalustona tässä luokassa ovat Supercar Lites -autot, jollaisella Hallman voitti viime vuonna Pohjoismaiden mestaruuden RallyX-sarjassa. Hallmanin mukaan Nitrossa taso on avausviikonlopun perusteella kovempi.
– Moni näistä kuljettajista on tuttuja viime vuodelta ja heistä moni on ajanut viime vuonna Nitroa, sekä tänä vuonna Nordicia, joten kokemusta on kertynyt. Tässä porukassa jokainen lähtö on tosi kova lähtö, kun viime vuonna Nordicissa mukana oli myös niitä selkeästi hitaampia kuljettajia. Nitrossa on vähemmän kuljettajia, mutta taso on tosi kova ja tasainen, Hallman arvioi.
Nitro RX -kausi jatkuu heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Strängnäsissä Ruotsissa, mistä Hallmanilla on aiempaa kokemusta vuodelta 2019, kun hän ajoi radalla yhden testipäivän RX Academyn aikaan. Suomeen ja KymiRingille Nitro RX -sarja saapuu 27.-28. elokuuta.
Lähde: Tommi Hallmanin tiedote
Kuva: Tommi Hallmanin tiedotus
Lue myös: Valtteri Bottas luottavaisena: ”Voimme tulevaisuudessa taistella jopa voitoista”
Lue myös: Valtteri Bottas luottavaisena: ”Voimme tulevaisuudessa taistella jopa voitoista”