Jääkiekon SM-liigassa pelattiin perjantaina kellarikerroksen herruudesta, kun Ässät kohtasi Porissa Lappeenrannan SaiPan.

Ottelusta tuli melkoinen iloittelu, jonka SaiPa lopulta onnistui voittamaan 6-5-lukemin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

SaiPa ehti mennä ottelussa parhaimmillaan jo 4-1-johtoon, mutta sitten alkoi Ässien kiri.

Kalle Myllymaa kavensi toisen erän lopussa 2-4:ään ensimmäisellä Liiga-maalillaan ja päätöserässä maaleja iskettiinkin sitten kuin liukuhihnalta.

Nick Motrey toi päätöserän alussa Ässät jo maalin päähän, mutta sitten oli jälleen SaiPan ja Roni Karvisen vuoro.

Alexander Ruuttu nosti jälleen tämän jälkeen Ässät maalin päähän, mutta Valtteri Ojantakanen kuittasi vain hetkeä myöhemmin SaiPan jälleen kahden maalin johtoon. Ruuttu onnistui erän lopulla jälleen, mutta hänen tekemänsä 5-6-kavennus jäi ottelun viimeiseksi.

SaiPan tehomiehiä olivat perjantaina kaksi maalia mieheen iskeneet Roni Karvinen ja Henri Hietala, kun taas Ässiltä loistivat tehot 2+1 iskenyt Ruuttu sekä peräti tehot 1+3 summannut Myllymaa.

SaiPa katkaisi samalla kuuden ottelun tappioputkensa. Ässät on puolestaan hävinnyt nyt jo kahdeksan ottelua putkeen.

Teksti: Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laineesta tuli iso ongelma (KiekkoUutiset.fi)