Lukon voittoputki nyt 12 ottelun mittainen, KooKoolla vuonna 2005 syntynyt debytantti - näin pelattiin SM-liigassa perjantaina

28.01.2022 - 18:10:00


Jääkiekon SM-liigassa pelattiin perjantaina kolme ottelua. Lukon voittoputki sai jatkoa, kun taas Ässien taival synkkeni entisestään.

Rauman Lukon uskomattoman kova vire sai jatkoa perjantaina SM-liigassa, kun se murjoi Turussa TPS:n 4-1.

TPS:n peikoksi nousi perjantaina Lukon Sebastian Repo, joka viimeisteli ottelussa hattutempun.

Repo iski jo avauserässä kaksi kertaa ylivoimalla ja viimeisteli toisen erän alussa hatun täyteen.

Jack Rodewald kavensi hetkeä myöhemmin, mutta Anrei Hakulisen toisen erän lopulla iskemä maali oli viimeinen naula Tepsin arkkuun.

Lukko on voittanut nyt 12 ottelua putkeen ja on sarjataulukon sijalla kuusi. TPS on seitsemäntenä.

Ässät ja SaiPa mättivät 11 maalia

SM-liigassa pelattiin perjantaina myös kellarikerroksen herruudesta, kun Ässät kohtasi Porissa Lappeenrannan SaiPan.

Ottelusta tuli melkoinen iloittelu, jonka SaiPa lopulta onnistui voittamaan 6-5-lukemin.

SaiPa ehti mennä ottelussa parhaimmillaan jo 4-1-johtoon, mutta sitten alkoi Ässien kiri.

Kalle Myllymaa kavensi toisen erän lopussa 2-4:ään ensimmäisellä Liiga-maalillaan ja päätöserässä maaleja iskettiinkin sitten kuin liukuhihnalta.

Nick Motrey toi päätöserän alussa Ässät jo maalin päähän, mutta sitten oli jälleen SaiPan ja Roni Karvisen vuoro.

Alexander Ruuttu nosti jälleen tämän jälkeen Ässät maalin päähän, mutta Valtteri Ojantakanen kuittasi vain hetkeä myöhemmin SaiPan jälleen kahden maalin johtoon. Ruuttu onnistui erän lopulla jälleen, mutta hänen tekemänsä 5-6-kavennus jäi ottelun viimeiseksi.

SaiPan tehomiehiä olivat perjantaina kaksi maalia mieheen iskeneet Roni Karvinen ja Henri Hietala, kun taas Ässiltä loistivat tehot 2+1 iskenyt Ruuttu sekä peräti tehot 1+3 summannut Myllymaa.

SaiPa katkaisi samalla kuuden ottelun tappioputkensa. Ässät on puolestaan hävinnyt nyt jo kahdeksan ottelua putkeen.

KooKoolla 2005 syntynyt pelaaja

Kouvolan KooKoon synkensi perjantaina Lahden Pelicansin talvea, kun se kaatoi lahtelaiset 3-1.

Teemu Rautiainen, Kasperi Ojantakanen sekä Peetro Seppälä tekivät KooKoon maalit. Lahtelaisista onnistui vain Miika Roine.

Pelicansin tappioputki on nyt jo viiden ottelun mittainen ja joukkue on sarjataulukossa sijalla 10. KooKoo puolestaan katkaisi neljän ottelun tappioputkensa ja on sijalla yhdeksän. KooKoo oli edellisen kerran pelannut joulukuun lopulla.

KooKoolla oli ottelussa 16-vuotias debytantti Jesse Nurmi, josta tuli ensimmäinen SM-liigassa pelannut vuonna 2005 syntynyt pelaaja.

HIFK:n Emil Vinni oli ollut jo tammikuun 6. päivänä SM-liigajoukkueen kokoonpanossa, mutta hän toimi tuossa ottelussa vain HIFK:n luukkuvahtina, eikä pelannut itse ottelussa.

SM-liiga jatkuu heti lauantaina. Silloin ohjelmassa on neljä ottelua.

SM-liigan tulokset perjantaina 28.1:
TPS-Lukko 1-4
Ässät-SaiPa 5-6
KooKoo-Pelicans 3-1

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös:   Mitä ihmettä? Legendaarinen Kimmo Kuhta harjoitteli HIFK:n SM-liigajoukkueen kanssa


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport