TPS siirtyi jääkiekon SM-liigan välieräsarjassa 2-1 -johtoon voitettuaan Ilveksen Tampereella maalein 3-2. Tappara murskasi puolestaan KooKoon maalein 5-1 ja johtaa välieräsarjaansa voitoin 3-1.

TPS:n ratkaisu nähtiin ensimmäisessä jatkoerässä. TPS:n Mikael Pyyhtiä pääsi läpiajoon. Hän laittoi kiekon tyylikkäästi sisään Ilveksen maalivahdin längistä.

Ilves oli johtanut ottelua kahteen otteeseen. Eemeli Suomi teki toisen erän lopulla Ilveksen avausmaalin, mutta Eemil Viro tasoitti vain 22 sekuntia myöhemmin.

Kolmannessa erässä Nicholas Baptiste pääsi maalin edestä sutaisemaan Ilveksen jälleen johtoon, kun pelaamatta oli reilut kuusi minuuttia. Minuuttia myöhemmin TPS:n Johan Ivarsson tasoitti 2-2:een maalinedushässäkän päätteeksi.

Tasaisen ottelun ratkaisi siis Pyyhtiä. Joulukuussa 20 vuotta täyttänyt nuorukainen teki jo kuudennen pudotuspelimaalinsa.

Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Turussa. Jos TPS voittaa, on finaalipaikka sille katkolla perjantaina.

Tapparalla on mahdollisuutensa ratkaista finaalipaikka torstaina Tampereella. Sillä on välieräsarjassa nyt kaksi ottelupalloa.

Lue myös:Tappara jyräsi KooKoon – voiton päässä finaaleista

LUE MYÖS: SE-nainen tylysti pihalle – Petra Mannerilta karu paljastus Ylellä (UrheiluAreena.fi)