verkkosivuillaan, että Mestiksessä pelaavan SapKon edustusjoukkueen toiminta loppuu. SapKo Oy hakeutuu konkurssiin eikä voi näin jatkaa toimintaansa. " />
palkki

Itä-Savo: SaPKo hakeutuu konkurssiin

21.06.2022 - 20:01:00

uutiskuva

Itä-Savo kertoo verkkosivuillaan, että Mestiksessä pelaavan SapKon edustusjoukkueen toiminta loppuu. SapKo Oy hakeutuu konkurssiin eikä voi näin jatkaa toimintaansa.

SapKo on taistellut pitkään talousongelmien kanssa. Juuri viime vuoden joulukuussa Savonlinnan kaupunki myönsi seuralle 50 000 euron apurahan, jossa ehtona oli taloudellisen tervehdyttämisohjelma.

Tuolloin rahat käytettiin verovelkojen ja palkkojen maksamiseen. SaPKolla on velkaa kokonaisuudessaan lähes 230 000 euroa.

Lisäksi ostovelkaa on 55 000-57 000 euroa. Kun seuran kassa on tyhjä, niin jatkoedellytyksiä toiminnalle ei ollut.

Vuonna 1929 perustettu SapKo meni ensimmäisen kerran konkurssiin jo vuosituhannen alussa, jolloin edustusjoukkue siirtyi vastaperustetun Oy:n alaisuuteen ja Ry jatkoi junioripuolella. SapKo pelasi tuolloin pitkään Suomi-sarjassa ennen kuin nousi vuonna 2006 Mestikseen.

SapKon kasvatteja ovat muun muassa Tuukka Rask, Ville Leino, Jarmo Myllys ja Pekka Tirkkonen.

Lähde: Itä-Savo

Lue myös: KalPa teki kovan taloudellisen voiton – ”Urheilullisella puolella kausi oli pettymys”

Lue myös: TPS sai itselleen uuden johtajan viime kauden mestarista – Tilikauden tulos jälleen tappiollinen


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Real Madrid voitti - laiha lohtu

27.05.2023 23:50:02


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset