palkki

Liiga-pelaajan jäähy meni päävalmentajan tunteisiin - "Ihan tyhjästä, en huomannut mitään valittamista tuomarin suuntaan"

23.09.2022 - 22:20:00

uutiskuva

Sport nappasi perjantaina maukkaan voiton, kun se kaatoi KalPan 2-1.

Sport nappasi kauden toisen voittonsa ja teki sen odotetulla tavalla.

- Etukäteen kerätyn tiedon valossa hyvin paljon sellainen ilta, mitä osasimme odottaa. Kotijoukkue paineisti heti alusta kovaa ja sai kiekkoja selustaan. He kamppailevat vahvasti ja pyrkivät saamaan kahta ja kolmea pelaajaa lähelle maalia. Sitä he tekivät toisteisesti kyllä, KalPan päävalmentaja Tommi Miettinen sanoi.

KalPa pelasi puolustuspäässä hyvin, mutta hyökkäyspeli jäi vajaaksi.

- Kyllä me puolustettiin, taisteltiin ja väännettiin ja käännettiin. Se ei ole se asia, mistä olen pettynyt, mutta vähän meidän hyökkääminen jäi piippuun. Se oli kärsimätöntä ja voimatonta, Miettinen sanoi.

KalPan kiri kuoli ajassa 56.30, kun Benjamin Korhonen sai epäurheilijamaisesta käytöksestä kaksiminuuttisen. Tätä Miettinen ei voinut ymmärtää.

- Kyllä me saadaan katsoa peiliin sen osalta, mitä ottelun lopussa tapahtui. Ihan tyhjästä, en huomannut mitään tilannetta, mistä olisi ollut valittamista tuomarin suuntaan ja keksimme keinon ottaa jäähyn. Se on semmoinen asia, mikä käytiin tuossa jo hyvin jämäkästi läpi ja se on asia, mistä on opittava. Ei millään tavalla hyväksyttävää, kun ollaan maalin pelissä ja taistellaan vielä voitosta ja sitten annetaan tuolla tavalla vastustajalle happea, Miettinen tykitti.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: HIFK valahti koko SM-liigan jumboksi, Lauri Korpikoski osui TPS:lle - näin pelattiin SM-liigassa


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset