
Jääkiekon SM-liigaseura SaiPa tiedotti perjantaina, että päävalmentaja Pekka Virta jättää seuran. Päävalmentajavastuun ottaa Ville Hämäläinen.
Virta tuli seuran peräsimeen viime kaudeksi. Ensimmäinen sesonki oli haastava, ja nyt SaiPa on Liigan jumbona.
Virta kommentoi itse lähtöään seuran tiedotteessa.
– Lappeenrantaan tullessani odotusarvot olivat tietysti kovat. Minulla ei ole mitään valittamista yhdenkään ihmisen työpanoksesta. Valmennustiimin ja pelaajien sitoutuminen ja se, miten seura on tukenut ja suhtautunut muutoksiin, on ollut kiitettävää.
– Palaute on ollut sellaista, että SaiPassa moni asia on mennyt eteenpäin ja asiat ovat paremmin kuin mitä ne olivat aloittaessani. Minulla itselläni on puhdas omatunto siitä, miten itseni laitoin tähän likoon kaikella osaamisella ja kokemuksellani, Virta kommentoi tiedotteessa.
Virta myönsi, että hieman jossiteltavaakin jäi. Hän teki samalla selväksi ymmärtävänsä seuran ratkaisun.
– Prosessissa on matkan varrelle asetettu välitavoitteita. Monessa asiassa onnistuttiin, mutta tuloksessa emme onnistuneet. Viikko sitten pelasimme vielä KooKoota vastaan kotona huikean jääkiekko-ottelun, joten ei se tuloskaan kaukana ole. Aikataulu on kuitenkin sellainen, että joukkue tarvitsee nyt uuden lähdön ja mahdollisuuden, kun mitään ei ole vielä menetetty. Joukkueessa on paljon enemmän potentiaalia, kuin mitä tulos näyttää, Virta totetaa.
Nyt päättyvän sopimuksen myötä SaiPalla ei ole tulevalla kaudella palkanmaksuvevoitetta.
– Kolmivuotinen sopimukseni sisälsi myös välietappeja ja kaikesta on keskusteltu avoimesti päivittäin. Sopimuksen mukaisesti, mikäli määrätyt tavoitteet eivät täyty, myöskään tietyt velvoitteet eivät täyty. Luonnollisesti minulle on suuri pettymys ettei menestystä tullut, mutta 35 vuotta jääkiekosta palkkaa saaneena ymmärrän realiteetit. Nyt oli oikea aika tehdä radikaalimpi ratkaisu, jolla tarjotaan joukkueelle työrauha ja uusi alku, Virta päättää.
Lue myös:Patrik Laineesta karmea uutinen – Tampereen NHL-pelit uhkaavat jäädä väliin