Jukurit lähti tiistaina tappio niskassaan joulutauolle SM-liigassa, kun HIFK kuritti mikkeliläisiä Helsingissä 5-2-lukemin.
Jukurit aloitti ottelun hyvin ja meni varsin nopeasti 2-0-johtoon, mutta sitten peli kääntyi kotijoukkueelle.
– Onnittelut IFK:lle voitosta. Meillä oli hyvä peliin lähtö ja ensimmäiset 15 minuuttia olivat ihan mallikasta pelaamista ja erittäin tehokasta ylivoimaa ja sitä kautta kahden maalin johto, mutta sitten siitä pienestä virheestä, mistä IFK sai avausmaalin, niin peli oli aivan täysin 45 minuuttia IFK:n, Jukureiden päävalmentajaOlli Jokinensanoi.
– Parempi joukkue voitti ja ei ollut kyllä kahta sanaakaan siitä, kumpi joukkueista oli parempi 60 minuutin otannalla, Jokinen jatkoi.
Jokinen oli hyvin pettynyt omiensa esitykseen ja toi tämän myös selvästi julki.
– Toinen erä oli varmasti yksi meidän kauden huonoimmista. Totta kai pitää ottaa huomioon myös vastustaja ja antaa vastustajalle tunnustusta silloin, kun se sinne kuuluu. IFK tuli erittäin kovaa ja meillä oli vaikeuksia päästä paineen alta pois, Jokinen sanoi ja jatkoi:
– Sitten sellainen juttu, että meillä on ollut iso teema näihin IFK-otteluihin ja pystyimme kaksi peliä tässä kairaamaan. Meidän tarkoitus on ollut olla ensimmäisinä kiekoissa. Sitten jos sä vähän pelkäät, etkä uskalla mennä ensimmäisenä siihen irtokiekkoon, niin sitten se peli on tuon näköistä. Meidän pitää tuossa Jukurit-kopissa ymmärtää se, että meillä on siellä kokeneita pelaajia ja nuoria pelaajia. Jos tää peli, kun sun pitää kolme tuntia ladata, niin jos tämä ei ole sulle sillä hetkellä elämän isoin asia, niin me ei voiteta! Ja siihen tarvitaan kaikki pelaajat mukaan. Ei se riitä, että meillä viisi jätkää vaan tulee tänne ja ovat jo joululomalla, eikä kiinnosta pelata. Tämä on häpäisy tuota pelipaitaa kohtaan, että tullaan tänne vaan kellumaan ja surffailemaan. Järkyttävää pelaamista osalla pelaajista!, Jokinen antoi tulla.
– Totta kai tässä elämässä on muitakin asioista kuin jääkiekko, mutta sillon kun sä tulet tänne hallille, vedät luistimet jalkaan ja pelipaidan päälle, niin silloin ei saa mikään muu asia olla isompi kuin tää peli. Olen erittäin pettynyt tuohon viimeiseen 45 minuuttiin. Ei mitään IFK:lta pois. He olivat hyviä. Olisin toivonut, että oma joukkue olisi pelannut tasollaan, niin oltaisiin saatu vielä parempi peli tänne, Jokinen latoi.
Teksti: Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli
Lue myös: HIFK sai ruuvattua ketsuppipullon auki – ”On niin sanotusti ilo pelata”

































