Raiskauksesta tuomittu JYPin Severi Lahtinen on esittänyt kovan väitteen. Lahtisen mukaan JYPissä oli tieto häneen kohdistuvasta tutkinnasta jo kesällä 2022.

– Sanoin siitä (päävalmentaja) Jukka Rautakorvelle heti kesällä 2022. Sitä en tiedä, onko hän puhunut asiasta eteenpäin seurassa, Lahtinen kertoo Sanomalle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Lahtinen sai viime viikolla kahden vuoden vankeusrangaistuksen raiskauksesta. Teko tapahtui kesällä 2022.

JYP purki Lahtisen sopimuksen, joten hänen pelinsä on toistaiseksi pelattu Liigassa.

Nyt herääkin siis kysymys, tiesikö JYP jo kerrottua aiemmin Lahtiseen kohdistuneesta tutkinnasta ja raiskaussyytteestä vai ei?

JYPin seurajohdon mukaan Lahtinen ei ollut kertonut ennen raiskaussyytteestä työnantajalle. JYPin toimitusjohtaja Risto Korpela on kertonut kuulleensa asiasta ensimmäisen kerran 29.9.2023.

Sanoma ei ollut tavoittanut asian tiimoilta Rautakorpea.

Lahtisen tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Hän on kertonut valittavansa tuomiosta hovioikeuteen.

Linkki HS:n juttuun

Lue myös:Topi Rönnin koko kausi ohi? MTV sai tietoonsa raiskaussyytteen käsittelypäivän

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen jääkiekko oireilee – synkkä viesti Kajaanista (KiekkoUutiset.fi)