Jääkiekon SM-liigassa pelattiin tiistaina kaksi ottelua. Sarjajumbo SaiPa sai karmeaa kyytiä ja Pelicansin tuloskunto sakkaa jälleen.
Pelicans kärsi tiistaina jo kolmannen perättäisen tappionsa. KalPa oli parempi maalein 2-1.
Kasper Simontaival iski toisessa erässä ylivoimalla KalPan johtoon, mutta Aleks Haatanen toi lahtelaiset rinnalle päätöserässä.
Loppu oli kuitenkin kotijoukkueen kannalta katkera, sillä Hugo Gallet teki kuopiolaisten voittomaalin vasta ajassa 58.19.
Pelicans on sarjassa kolmanneksi viimeisenä, KalPa on nyt yhdeksäntenä kahden perättäisen voiton myötä.
JYP ei jättänyt sarjajumbona olevalle SaiPalle Lappeenrannassa mitään jakoja, vaan murjoi isännät maalein 9-3.
Peli oli ohi jo avauserän jälkeen. JYP johti ottelua siinä vaiheessa jo 4-0.
JYPin ykköshahmo oli hyökkääjä Reid Gardiner, joka tykitti tehot 2+3.
Sami Niku (1+2) ja Teemu Erogen (1+1) nousivat vierailta myös tehojen valossa esiin.
JYP on voittanut nyt kolme ottelua putkeen ja on seitsemäntenä sarjassa. SaiPa on edelleen tukevasti viimeisenä.

































