Jääkiekon SM-liigassa pelattiin lauantaina täysi seitsemän ottelun kierros. Kärpät romahti karusti ja SaiPalla on sysimustaa.

Kärppien ja Lukon välinen ottelu sisälsi monia eri vaiheita ja lopulta Lukko tyrmäsi Kärpät maalein 6-3.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Jakob Stenqvist, Gabriel Fontaine sekä Ponthus Westerholm veivät Lukon jo avauserässä tylysti 3-0-johtoon, mutta toinen erä noudatti taas sitten täysin erilaista käsikirjoitusta.

Kärpät nousi nimittäin toisessa erässä rinnalle kolmen maalin takaa. Ville Koivunen teki Kärpille kaksi maalia ja yhdestä osumasta vastasi Connor Bunnaman.

Päätöserä oli sitten jälleen täysin Lukon heiniä. Tuukka Tieksola, Pathrik Westerholm sekä Joonas Järvinen varmistivat osumillaan Lukolle komean voiton.

Ponthus Westerholm oli ottelun ehdoton hahmo. Hän syötti maalinsa lisäksi myös kolme osumaa.

Kärpät jatkaa sarjassa neljäntenä, mutta on jäänyt nyt HIFK:sta jo viiden pisteen päähän.

HPK ja Tappara kohtasivat lauantaina Hämeen paikallispelissä ja Tappara otti komean 5-2-vierasvoiton.

HPK pelasi ottelun legendaarisissa paidoissa, kun ritarilogo teki paluun peliasuun.

Ritari ei kuitenkaan HPK:ta piristänyt, vaan Tappara otti tylyn voiton.

Carter Camper (1+1) ja Philip Granath (1+1) olivat Tapparan tehomiehiä. Artturi Toivola teki puolestaan HPK:n molemmat maalit.

Tappara jatkaa edelleen SM-liigan kärkipaikalla. HPK on edelleen toiseksi viimeisenä.

Olli Jokisen valmentama Jukurit on äitynyt jo kovaan voittoputkeen SM-liigassa. Lauantaina joukkue kaatoi jälleen SaiPan.

Sarjajumbo SaiPa hävisi Jukureille toisena iltana putkeen. Tällä kertaa loppulukemat olivat 5-4.

Oskars Batna teki Jukureille kaksi maalia ja Patrik Puistola tehot 1+1.

SaiPan hahmo oli Valtteri Ojantakanen, joka teki kaksi maalia. Ojantakanen nosti päätöserässä SaiPan vielä maalin päähän, joten yrityksen puutteesta SaiPaa ei voi ainakaan syyttää.

Jukurit on noussut SM-liigassa komeasti jo viidenneksi. Viisi peräkkäistä tappiota kärsinyt SaiPa on edelleen tukevasti viimeisenä.

Ilves oli romahtaa Pelicansin kanssa, mutta otti ottelusta lopulta kuitenkin 5-3-voiton. Oula Palve kuritti Pelicansia tehoilla 2+1 ja Aleks Haatanen oli lahtelaisten hahmo tehoilla 1+2.

Ilves on sarjassa toisena ja Pelicans nyt sijalla yhdeksän. Lahtelaisten kausi on ollut odotuksiin nähden merkittävä pettymys.

Illan muissa otteluissa JYP kaatoi Sportin 3-2, TPS murjoi Ässät maalein 4-1 ja KalPa kaatoi KooKoon 4-3.

SM-liigan tulokset lauantaina 9.12:
HPK-Tappara 2-5
Lukko-Kärpät 6-3
Pelicans-Ilves 3-5
SaiPa-Jukurit 4-5
Sport-JYP 2-3
TPS-Ässät 4-1
KalPa-KooKoo 4-3

Teksti: Ville HirvonenKuva: Juuso Pellava

Lue myös: Jääkiekon Mestiksessä yllätys – hurja putki katkesi

LUE MYÖS: Analyysi: Kaapo Kakolla mahtava tilaisuus Seattle Krakenin paidassa (Siniviiva.fi)