HIFK palasi perjantaina SM-liigassa voittokantaan, kun se kaatoi Porin Ässät Nordiksella maalein 5-4.

HIFK karkasi ottelun toisessa erässä jo 5-2-johtoon, mutta päätöserässä Ässät kiri vielä maalin päähän.

Eikä porilaisten tasoituskaan ollut kaukana. Tolppa pelasti HIFK:n.

– Näistä peleistä ei tunnetta ja draamaa puutu. Meiltä hyvä alku, paria lapsusta lukuun ottamatta. Muuten ensimmäinen erä oli ihan jees. Toisessa erässä oli hienoa suunnan näyttämistä meidän ylivoimilta ja tuloksellisesti erikoistilannepelaaminen oli siinä erässä hyvää, mutta viidellä viittä vastaan ei ihan sellaista kypsyyttä ollut, HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen summasi Sport Contentille.

HIFK:n on kärsinyt kauden mittaan lukuisista loukkaantumisista, mutta nyt sairastupa on lähes tyhjä. Se on tietysti hyvä asia, mutta kolikolla on aina myös toinen puoli.

– Se on hieno asia, että saatiin äijiä paljon takaisin, mutta se näköjään vähän heilauttaa meidän tekemistä. Tasaisuutta toivoisin lisää ja sen eteen tehdään hommia, Peltonen sanoi ja jatkoi:

– Kaikki tietävät sen, kun tulee isoja muutoksia, niin ne kuitenkin aina vähän näkyvät. Toisaalta ne voivat näkyä nopeasti myös positiivisina asioina ja siihen uskon.

Luke Martin ei pelannut HIFK:n edellisessä ottelussa. Perjantaina hän palasi kaukaloon ja teki heti tehot 0+3.

– Hän on hyvä pelaamaan jääkiekkoa. Uskaltaa pelata ja hänellä on koko ajan myös kova draivi mennä eteenpäin. Luke on tullut meidän joukkueeseen juuri niin kuin pitääkin ja hän on selkeästi yksi johtavista pelaajista. Kaikilla riittää kuitenkin vielä otettavaksi askeleita eteenpäin, Peltonen kehui jenkkipakkia.

Teksti: Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli

Lue myös: HIFK-tähti riehui hattutempun Nordiksella – lopussa oli käydä huonosti

LUE MYÖS: Analyysi: Patrik Laineen edustama Montreal Canadiens valmis tekemään isoja siirtoja (Siniviiva.fi)