
Lukko ja TPS kohtaavat maanantaina Raumalla SM-liigan säälipudotuspelisarjan ratkaisevassa ottelussa. Ottelun voittaja etenee puolivälieräsarjaan, jossa vastaan tulee Tappara.
Kaukalon ulkopuolisten asioiden kannalta ottelu on TPS:lle erityisen tärkeä. Onhan TPS:n uskottavuus kokenut viime aikoina kolauksia.
TPS:n omistajiin lukeutuvat Supercell-miljonäärit Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen ovat ilmoittaneet, ettei rahaa olisi herumassa seuraan enää entiseen malliin. Ensi kaudella TPS joutunee pienentämään budjettia, mikä heikentänee menestysmahdollisuuksia.
Tältäkin kaudelta odotettiin Turussa paljon enemmän. TPS on ollut kaukalossa yllättävän kesy. Voitto lauantaina Raumalla oli työvoitto, mutta TPS:n uskottavuuden kannalta sillä pelillä ei ollut mitään merkitystä, jos ottelusarja maanantaina hävitään.
Kun Tappara, Ilves, Kärpät ja HIFK takovat taloudellisia voittoja, elää TPS talouskurimuksessa. Seuran historian ja Turun talousalueen mittapuilla valtavia taloustappioita voi pitää hämmästyttävinä.
Kaikkea ei voi laittaa TPS:n kotiareenan huonoon sijaintiin. Jotain on seuran organisaatiossa tehty väärin vuosikausien ajan.
Maanantai voikin olla turkulaiselle edustusjääkiekolle todellinen kohtalonpäivä.
Lue myös:Valtteri Puustinen vakuutti – Jesse Puljujärvi ei kelvannut askiin