
HPK:n kausi alkoi murheellisissa merkeissä, kun se hävisi Jukurien vieraana 3-7. Päävalmentaja Maso Lehtonen ei luonnollisesti ollut omiensa suorittamiseen tyytyväinen.
HPK sai ottelulle surkean alun, kun Jukurit venytti verkkoja avauserässä jo kolme kertaa. Siitä HPK ei enää noussut.
– Aika paljon painokelvotonta. Ei tässä ole hirveästi sellaista, mitä pystyisi ulospäin viestimään. Kaveri oli hyvä, heiltä ei mitään pois, Lehtonen aloitti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
– Oli todella ohkaisessa meidän selkäranka. Kaksi maalia siihen ja vähän selkärankamme katosi, hän jatkoi.
HPK heräsi taistelemaan kolmanteen erään kaventamalla tilanteen jo 3-5:een, mutta Jukurit kaunisteli lukemia hattutempun tehneen Max Ellisin johdolla.
– Hyvä, että kolmannen alkuun löytyi vielä taistelutahtoa ja lähdimme vähän suorittamaan omalla tavallamme ja saimme siinä jotain aikaiseksi. Mutta, kun vähän hölläsi kaasulta, niin he tulivat aika helposti siitä. Pelihän oli jo vähän taputeltu, mutta emmme kuitenkaan luovuttaneet, sillä sitähän me emme hyväksy toiminnassamme.
– Paljon painokelvotonta. Anteeksi ei pyydellä. Yritimme kaikkemme tehdä ja valmistautua ja nyt epäonnistuimme. Tein virheet siinä ja kannan vastuuni. Oli väärin valmistauduttu tähän peliin ja nyt lähdemme valmistautumaan seuraavaan, Lehtonen analysoi.
Lue myös: Raimo Helmisen Liiga-debyytti SaiPan peräsimessä päättyi tappioon – ”Tää on raakaa peliä”