Philadelphia Flyers kukisti sunnuntaina New York Rangersin vieraissa 4-2 ja tasoitti joukkueiden välisen NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ottelusarjan voitot 1-1:een.

New York karkasi ensimmäisen reilun kahdeksan minuutin aikana 2-0 -johtoon. Philadelphian tshekkilaituri Jakub Voracek kavensi avauserässä painuttuaan ohi Rangersin tähtipakki Ryan McDonaghista.

Philadelphian tulokaslaituri Jason Akeson tasoitti toisessa erässä ylivoimalla iskettyään Vincent Lecavalierin laukauksesta tulleeseen irtokiekkoon.

Akeson sai kuraa niskaansa ensimmäisen ottelun jälkeen. Hän otti torstain kamppailun päätöserässä korkeasta mailasta 2+2 minuutin jäähyn, jonka aikana Rangers rankaisi kahdesti ja painui voittoon.

– Se on teidän (media) tehtävänne käydän minun kimppuuni (ensimmäisen ottelun jälkeen) ja se on ok. Tämä tuntuu nyt ilman muuta hyvältä, Akeson kertoi Philadelphia Inquirer -lehdelle sunnuntaina.

Sunnuntain ottelu oli Akesonille vasta NHL-uran neljäs. 23-vuotias kanadalainen oli onnistunut jättämään muutaman päivän takaiset murheet taakseen.

– Eihän sitä juttua ole tietenkään hauska käydä läpi, mutta se pitää jättää taakseen ja jatkaa eteenpäin. Pitää tähdätä heti toiseen otteluun eikä sitä voi jäädä murehtimaan, Akeson sanoi.

Sunnuntain maali oli Akesonille tietenkin ensimmäinen NHL:n pudotuspeleissä.

– Oli todella hyvä nähdä hänen (Akeson) tekevän sen maalin. Hänellä on lyhyt muisti ja sitä tarvitsee menestyäkseen, Vorcaek totesi.

Kimmo Timonen luuti Philadelphian takalinjoilla tasan 19 minuuttia. Timosen jääajasta noin kahdeksan minuuttia tuli erikoistilannepelaamisesta.

Philadelphia pelasi edelleen ilman ykkösvahtiaan Steve Masonia. Hän kärsii ylävartalon vammasta.

Ottelusarja siirtyy nyt Philadelphiaan, missä pelataan tiistaina ja perjantaina.

NY RANGERS – PHILADELPHIA2-4 (2-1,0-2,0-1)

1-0 Martin St.Louis (Derek Stepan, Rick Nash) 4:08
2-0 Benoit Pouliot (Dertick Brassard, Mats Zuccarello) yv 8:22
2-1 Jakub Voracek (Scott Hartnell, Claude Giroux) 14:14
2-2 Jason Akeson (Brayden Schenn, Vincent Lecavalier) yv 25:45
2-3 Luke Schenn (Adam Hall, Michael Raffl) 31:18
2-4 Wayne Simmonds (Matt Read) yv tm 59:34

Maalivahdit
NYR: Henrik Lundqvist 24 laukausta/21 torjuntaa
PHI: Ray Emery 33/31

Kimmo Timonen, Philadelphia 0+0, 0, 2, 1, 19:00

Voitot tasan 1-1

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.