Florida Panthersin Eetu Luostarinen, 23, viimeisteli Suomen aikaa varhain perjantaina NHL:n pudotuspelien ensimmäisen maalinsa. Se jäi kuitenkin varsin laihaksi lohduksi Aleksander Barkovin kipparoimalle Panthersille.

Tampa Bay Lightning voitti ottelun 2-1 ja johtaa pudotuspelisarjaa voitoin 2-0. Seuraavat ottelut pelataan Tampassa sunnuntaina ja maanantaina.

Lyötyä lyötiin todella julmalla tavalla, sillä Tampa iski voittomaalin, kun peliaikaa oli jäljellä 3,8 sekuntia. Tampa rankaisi kylmästi Panthersin puolustajien karkeista virheistä ja Ross Colton kietaisi sankarin viitan harteilleen.

– Kova tappio, ehdottomasti, 1-1 -tasoituksen ajassa 38.07 viimeistellyt Luostarinen aloitti tilityksensä ottelun lehdistötilaisuudessa.

Luostarinen loi samalla uskoa joukkueensa ja omaan tekemiseensä jatkossa.

– Pidän kovista peleistä. On vain jatkettava samalla tavalla kuin olen tähänkin asti pelannut. Ja meidän on tietysti pysyttävä poissa jäähypenkiltä.

Panthersin päävalmentaja Andrew Brunette manasi ottelun 20 viimeistä sekuntia.

– Pelasimme 59.40 minuuttia hyvin vähillä virheillä. Olimme kiinni pelissä ja hallitsimme sitä erittäin hyvin. Meillä oli enemmän energiaa ja pelasimme omaa peliämme. Se on se 20 sekuntia…, Brunette pudotteli pettyneenä.

Lue myös:Eetu Luostarinen teki ensimmäisen playoff-maalinsa – Floridalle todella katkera loppusekuntien tappio

Lue myös:Mikko Rantasen ja Artturi Lehkosen Coloradolle ensimmäinen tappio kevään pudotuspeleissä

https://twitter.com/FlaPanthers/status/1527499470572765191

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)