
Leijonille MM-kullan viime keväänä ratkaissut olympiavoittaja Sakari Manninen ei saanut tälle kaudelle pelipaikkaa Vegas Golden Knightsin NHL-joukkueesta. Manninen on toistaiseksi saanut peliaikaa vain AHL-farmijoukkue Henderson Silver Knightsissa.
Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen arvioi viime keväänä MM-kisojen yhteydessä, että Manninen menestyisi NHL:ssä. Jalosen mukaan Manninen on ihan yhtä hyvä kuin Mikael Granlund.
Jalonen onkin pahoillaan Mannisen puolesta.
– Kyllä mua se harmittaa, että hän ei päässyt pelaamaan. Totta kai koutsit ottaa aina parhaat pelaajat, mutta edelleenkin olen sitä mieltä, että eilen illallakin Manninen olisi ollut siellä kentällä aika hyvä. Ihan varmasti. Ei kahta sanaa, etteikö olisi mahtunut molempiinkin joukkueisiin, hän toteaa.
– Hän pelasi yhden treenipelin. Paikat olivat varmaan tietyllä tavalla jo valittu ja päätetty, että noi neljä sentteriä aloittaa. Mane Manninen on AHL:ssä, ja jos tulee tarvetta, niin hänet nostetaan NHL:ään. Toivottavasti pääsisi kokeilemaan ja saisi kunnon sauman siellä, Jalonen jatkaa.
Jalonen korostaa, että Vegasilla on kuitenkin vahva joukkue kasassa. Organisaatiossa on paljon kovan luokan hyökkääjiä.
– Kun nuori pelaaja tulee Liigaan, niin hänen kannaltaan on hyvä, että menee vähän heikompaan joukkueeseen. Pääsee pelaamaan. Huippujoukkueissa, Tapparassa tai Kärpissä vaikka, niin ei siellä hirveästi ole ollut nuoria pelaajia. Las Vegasilla on aika hyvä ryhmä. Ovat sarjan kärjessä nyt. Siihen joukkueeseen on vaikeampi murtautua kuin johonkin häntäpään joukkueeseen. Tää on ihan inhimillistä.
Venäjän maajoukkueessa aikoinaan kovaa jälkeä tehnyt Vadim Shipatsjov ei hänkään kyennyt tekemään läpimurtoaan Vegasissa. Siitä Jalonen ei yllättynyt.
– Mane on tähän kaveriin verrattuna niin paljon kovempi kamppailemaan. Vahvempi, sitkeämpi ja kestävämpi. Olen Shipatshjoviakin valmentanut. Hän on hyvä pelaaja, mutta en yllättynyt, ettei hän mahtunut pelaamaan NHL:ssä. Se kamppailuvalmius ja kovuus löytyy Manniselta selkäytimestä, Jalonen arvioi.
Haastattelu: Otto Palojärvi. Kuva: Jääkiekkoliitto
Lue myös:NHL-tähdet ne tuikkivat – IS:n toimittaja mollaa futistähtiä