Carolina Hurricanes jyräsi Jesperi Kotkaniemen johdolla New Jersey Devilsin NHL:n pudotuspeleissä murskalukemin 6-1 (0-0, 4-0, 2-1). Kotkaniemi iski ottelussa kaksi maalia.

Hurricanes on tehnyt hurjaa jälkeä pudotuspelien toisella kierroksella. Devils on ollut täysin vastaantulija. Ottelusarjaa 2-0 johtava Hurricanes voitti avauspelin maalein 5-1.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Toisen ottelun ensimmäinen erä mentiin vielä kiikarilukemissa, mutta kakkoserässä alkoi sitten tapahtua, kun isännät takoivat taululle 4-0 -lukemat.

Kotkaniemi-show pyörähti käyntiin ajassa 21.35, kun hän avasi ottelun maalihanat.

Kotkaniemi järjesti kotijoukkueen 2-0 -johtoon reilut kaksi minuuttia myöhemmin. Osuma oli siis samalla ottelun voittomaali.

Kotkaniemellä on koossa pudotuspeleistä neljä (3+1) tehopistettä. Kotkaniemi laukoi Suomen aikaa varhain lauantaina pelatussa ottelussa kuusi kertaa maalia kohti.

Sebastian Aho kuittasi puolestaan komeasti syöttöpisteen Stefan Noesenin tekemään ottelun viimeiseen maaliin. Ahon saldo pudotuspeleistä on 4+5.

Carolinan Jesse Puljujärvi ja New Jerseyn Erik Haula jäivät ottelussa ilman tehopisteitä.

Carolinan suomalaismaalivahti Antti Raanta oli sivussa sairastumisen takia. Tanskalainen Frederik Andersen hoiti hommat mallikkaasti tolppien välissä. Andersenille kirjattiin 28 torjuntaa.

Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Devilsin pakeilla Newarkissa Suomen aikaa klo 22.30.

Lue myös:Venäjä pelasi jääkiekko-ottelun MM-kisojen maata vastaan – ruotsalaispomo avasi arvotonta näytelmää

Lue myös:Tässä on Kanadan MM-joukkue – missä kaikki tähdet?

https://twitter.com/Canes/status/1654656807397146624

LUE MYÖS: Analyysi: Joukkueurheilu ei toimi Espoossa – jälleen hommat vedetty pahasti metsään (Siniviiva.fi)