Winnipeg Jets kävi viime yön NHL-kierroksella ryöstöretkellä Colorado Avalanchen pakeilla. Coloradon suomalaistähti Mikko Rantanen jäi kiikaritehoille 4-2 (1-0, 2-2, 1-0) -tappiossa.

Rantanen urakoi ottelussa peräti 27.17 minuuttia. Rantasen ilta oli sysimusta. Hänen teholukemansa painui kolme pykälää pakkasen puolelle.

Coloradon päävalmentaja Jared Bednar myönsi ottelun jälkeen olevansa pettynyt tähtikaartinsa esityksiin. Bednar ei tosin maininnut ketään nimeltä. Rantanen lukeutui kuitenkin epäilemättä tähän kaartiin.

Bednar avasi ottelun lehdistötilaisuudessa päätöstään peluuttaa Rantasta näin paljon. Nyt on nyt herättelyn ja jopa ravistelun paikka.

– Hän tekee hyviä asioita, mutta haluan häneltä enemmän. Tiedän, että se häiritsee häntä, mutta se on osa tätä. Hän on edelleen yksi vaarallisimmista kavereistamme ja me tarvitsemme häntä, Bednar painotti.

Suomalaispelaajat eivät jääneet Rantasen tuskasta huolimatta ilman tehopisteitä viime yön ottelussa. Joel Kiviranta viimeisteli Coloradon 2-3 -kavennuksen ajassa 39.29.

Rantanen käynnisti kauden loistavasti, mutta sen jälkeen on ollut hieman hiljaisempaa. Rantasella on koossa 26 ottelusta tehot 12+19.

Lue myös:Mieletön NHL-ottelu – Mikael Granlund hurjasteli historiaa