Sebastian Aho oli yksi Carolina Hurricanesin ratkaisuhahmoista joukkueen kaataessa Chicagon 6-3. Aho keräsi ottelussa kaksi tehopistettä ollen jälleen joukkueensa parhaimmistoa.

Aho vastasi ottelun voittomaalista viimeistellessään joukkueensa neljännen maalin. Lisäksi Aho tarjoili syötön vielä viidenteen osumaan.

– Ehjä voitto. Koko ketju pelasi ehjän pelin. Saimme hyvän lähdön peliin ja hyvän johdon ja peli oli aika lailla siinä, Aho kertasi ottelua lehdistötilaisuudessa.

Yksi Ahon huippuhetkistä ei liittynyt pisteisiin, vaan taklaukseen. Aho oli ottamassa kiekkoa omassa kulmauksessa, kun supertulokas Connor Bedard luisteli ahdistelemaan suomalaista. Aho otti luistinpotkun taaksepäin ja jysäytti tulokkaan pepullaan jäänpintaan.

– Ai hänkö se oli? Se oli vain miten peli meni. En minä häntä jahdannut tai mitään sellaista, Aho heitti.

Aho on tällä kaudella tilastoinut 52 ottelussa tehopisteet 20+39=59 ja on tällä menolla matkalla kohti parasta NHL-kauttaan. Kahdeksan kauden aikana Aho on ehtinyt tehtailla jo seuraennätyksiä ja on matkalla todelliseksi seuralegendaksi.

– Et ikinä tiedä, kun nuorukainen tulee tänne. Luulen, että tiesimme hänen olevan kova työntekijä, muttet koskaan ole varma. Hän on parantanut peliään vuosien varrella, mutta mielestäni avainsana on tasaisuus. Se on se mitä pyydämme pelaajiltamme, Aho toteaa.

Lue myös: Jesperi Kotkaniemi katkaisi yli kahden kuukauden kuivan putken – ”Siinä ehti vierähtää hetki”

Lue myös: Sebastian Ahon kehno putki poikki – jumbo kaatui

LUE MYÖS: Kiekkojätti Mico Lampinen teki valitettavia paljastuksia EM-pettymyksen jälkeen (UrheiluAreena.fi)