
Patrik Laine on aloittanut uransa Montreal Canadiensissa hienosti ja onnistui edellisottelussa maalinteossa. Suomalainen on vakuuttanut otteillaan myös kanadalaisasiantuntijat.
The Sports Networkin asiantuntijat Craig Button ja Bryan Hayes pureutuivat Laineen pelaamiseen ja merkitykseen. Buttonin mukaan Laine on saanut selätettyä mielenterveysongelmansa ja nauttii tällä hetkellä olostaan jäällä.
– Laine on yrittänyt löytää keinon nauttia pelistä ja nyt hän nauttii pelaamisesta. Tiedämme, että hänellä on tappava kuti ja sen olemme tienneet jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Laine on saanut heti alusta saakka lämpimän vastaanoton Canadiensin kotiyleiöstä ja hattutemppunsa jälkeen yleisö lauloi hänen nimeään osoittaen seisaaltaan suosiota uudelle sankarilleen.
– Kaikki mitä Patrik Laine on tehnyt paluunsa jälkeen, nauttinut pelaamisesta, tehnyt kaiken mitä häneltä on pyydetty Montrealissa ja mikä tuntuu olevan rakkaussuhde Canadiensin kanssa, on loistavaa, Button suitsutti.
Hayes muistuttaa, että Canadiens on etsinyt maalintekijää riveihinsä jo vuosien ajan ja nyt odotus on palkittu Laineen muodossa.
– Tämä on uskomaton tarina. Bell Center on odottanut tätä, he ovat odottaneet supertähden saapumista, joka nostaa heidät penkeiltään. He ovat ansainneet sellaisen sen perusteella miten joukkue on pelannut muutaman viime vuoden aikana.
Kaikki Laineen maalit ovat syntyneet ylivoimalla. Hayes korostaa, että suomalaisen on onnistuttava myös tasakentällisin.
– Hänen täytyy onnistua maalinteossa myös tasakentällisin noustakseen jälleen eliittiluokan maalintekijäksi. Siinä on ero ja uskon Patrikin olevan samaa mieltä.
Hayes pitää Laineen paluuta syvästä ahdingosta takaisin parrasvaloihin hienona tarinana.
– Hänen laukaisukykynsä, miten hän saa sen lähtemään, kuinka vaikeasti luettavissa se on, hän pelaa näyttävästi ja on täydellinen Habsille, ja juuri se mitä he tarvitsevat tällä hetkellä. Patrik Laineen tarina on upea tällä hetkellä.
Lue myös: ”Tuntui hyvältä” – Aleksander Barkov palasi näyttävästi
Lue myös: Patrik Laineen Montreal Canadiens teki pelaajakaupan