Jääkiekon Mestiksessä pelaava rovaniemeläisjoukkue RoKi tiedotti lauantaina mielenkiintoisesta pelaajahankinnasta. RoKi on solminut parhaillaan jääkiekon MM-kisoissa Iso-Britanniaa edustavan puolustaja Josh Tetlowin kanssa ensi kauden kattavan sopimuksen.
Raamikas, 198-senttinen ja 103-kiloinen Tetlow siirtyy RoKiin Iso-Britannian EIHL:n Nottingham Panthersista. Tällä hetkellä Tetlow edustaa siis maataan Tampereella pelattavissa MM-kisojen B-lohkossa.
Tetlow, 24, on ehtinyt pelata jo neljä kautta ja peräti 185 ottelua EIHL:ssä ja lisäksi hän pelasi jo vuosi sitten MM-kisoissa.
- Olen erittäin innoissani tästä hienosta mahdollisuudesta. Tämä tulee olemaan minulle hyvä mahdollisuus kehittyä ja oppia. Hienoa päästä kamppailemaan menestyksestä. En malta odottaa kauden alkua, ja että pääsen auttamaan joukkuetta parhaani mukaan, Tetlow kommentoi RoKin verkkosivuilla.
Päävalmentaja Maso Lehtonen ottaa Tetlowin luonnollisesti avosylin vastaan.
- Tetlow on äärimmäisen mielenkiintoinen järkälemäinen peruspakki. Hän on pystynyt arvokisoissa osoittamaan, että pystyy puolustamaan Euroopan kärkipelaajiakin vastaan. Josh tuo napapiirille uudenlaisen ulottuvuuden maalinedustan puolustamiselle.
Lähde: RoKi
Lue myös: Tanska järjesti jääkiekon MM-kisoissa rujot pieksäjäiset
Lue myös:
KHL-miehille järkyttävä selkäsauna MM-kisoissa - sankarivahti innoissaan: ”Valtava voitto”
Tweet