Ruotsi kaatoi keskiviikkona Suomen jääkiekon MM-kisojen B-lohkon ottelussa 3-2-lukemin voittomaalikilpailun jälkeen. Tulos saattoi ratkaista jo lohkovoiton.
Ruotsi oli voittomaalikilpailussa valttia. Suomen mediassa irvailua osakseen saanut maalivahti Magnus Hellberg nollasi kaikki Leijonien vetäjät ja HIFK:stakin tuttu NHL-tähti Emil Bemström teki koko kisan ainoan maalin huimalla laukauksellaan.
Ruotsi oli ottelussa pääosin vahvempi ja ansaitsi voittonsa. Ruotsi on pesemässä näissä kisoissa kasvojaan viime vuoden katastrofin jälkeen ja tuo projekti etenee vakuuttavasti.
Ruotsi hallitsi ottelun alkua, sitten Leijonatkin pääsi mukaan
Avausmaalia saatiin odotella Nokia-areenalla avauserän puoliväliin saakka, kunnes Suomi joutui omalla alueellaan pahaan myllyyn.
Lopulta Dallasin NHL-hyökkääjä Jacob Peterson jätti kiekon laidalla Seattlen NHL-puolustaja Adam Larssonille, joka kiersi Leijonien maalin taidokkaasti ja veivasi kiekon ”vanhanaikaisella” ohi Harri Säterin.
Tämänkin jälkeen Suomi oli ottavana osapuolena ja pysyi pelissä mukana pääosin vain ylivoimiensa ansiosta, joka sekin tosin oli hyvin tehotonta ja vaisua.
Toiseen erään tuli kuitenkin täysin uudestisyntynyt Leijonat-ryhmä ja se rynni nopeasti rinnalle ja johtoon.
Suomi aloitti maalinteon ajassa 23.38. Hannes Björninen jätti hyökkäysalueella takaa tulevalle Mikko Lehtoselle, joka laukoi kiekon kohti maalia. Ruotsin maalivahti Magnus Hellberg ei ollut hereillä, vaan kiekko lipsahti hänen kainalostaan verkkoon.
Tästä Suomi sai hengen päälle ja Leijonat siirtyivät ottelussa ensi kertaa johtoon ajassa 25.39. Tällä kertaa Lehtonen heitti laidalta upean syötön maalin eteen, missä puolustaja Sami Vatasella oli helppo työ iskeä kiekko reppuun.
Päätöseränkin Suomi aloitti vahvasti, mutta Ruotsi teki erän ainoan maalin. Toisen erän alussa Erik Gustafson laukoi ja Joel Kellman ohjasi kiekon reppuun maalin edestä. Tämän jälkeen ottelu kääntyi hieman Ruotsille, mutta enempää osumia sekään ei saanut enää varsinaisella peliajalla aikaiseksi.
Ruotsi johtaa edelleen puhtaalla pelillä B-lohkoa. Suomella on edelleen mahdollisuudet lohkovoittoon, mutta se vaatisi jo yllätyksiä.
Teksti: Ville Hirvonen






























