Kanada ja Suomi kohtaavat sunnuntaina jääkiekon MM-kisojen finaalissa.
Kanada murjoi lauantaina Tshekin peräti 6-1-lukemin MM-välierässä ja matkasi Leijonien vastustajaksi sunnuntai-illan finaaliin.
Kanada oli avauserässä vielä kuriton ja Tshekki pääsikin lukuisten ylivoimiensa kautta niskan päälle.David Krejcivastasi Tshekin 1-0-osumasta ylivoimalla ajassa 7.07.
Erätauolla mentiin kuitenkin Nokia-areenalla 1-1-lukemista, kunDylan Cozensrunttasi maalin edestä tasoituksen ajassa 19.27.
Toisessa erässä Tshekin NHL-supertähdenDavid Pastrnakinkasetti petti. Hän turhautuiPierre-Luc Duboisiinja lähti istumaan kakkosta.
Tämä käänsi ottelun. Kanada mätti reiluun kolmeen minuuttiin kolme maalia, joista kaksi syntyi ylivoimalla.Adam Lowry,Kent JohnsonsekäMathew Barzalheiluttivat verkkoa.
Päätöserän alussaCole Sillingermasensi Tshekin lopullisesti. Hänen 5-1-osumansa katkaisiKari Jalosenvalmentaman Tshekin selkärangan lopullisesti ja loppu meni pelailuksi. Pastrnak pääsi vielä kokeilemaan kavennusta rankkarista, mutta sekään ei onnistunut. Dylan Cozens iski loppunumeroiksi 6-1 ja osuma kertoi paljon Tshekin asenteesta. Puolustaminen oli tässä tilanteessa kuin Suomi-sarjasta.
Kanada ja Suomi kohtaavat nyt jo kolmannen kerran putkeen MM-kisojen loppuottelussa. 2019 Suomi oli parempi, mutta 2021 Kanada voitti jatkoajalla. Kanada tavoittelee sunnuntain finaalissa jo 28. maailmanmestaruuttaan. Suomella on ennen sunnuntaina mestaruuksia kolme.
Pronssiottelussa kohtaavat Tshekki ja USA. Tshekin edellinen mitali on vuodelta 2012.
Teksti: Ville Hirvonen