NHL-seura Dallas Starsin puolustaja Miro Heiskanen liittyi Kultaleijonien kerhoon Suomen voitettua MM-finaalissa Kanadan jatkoajalla maalein 4-3. Heiskaselle miesten arvokisamitali oli uran ensimmäinen.

– Tuntuu todellakin upealta. Kannatti todellakin tulla tänne. Upea lopetus. Paras mahdollinen. Vielä kotiyleisön edessä. Mikäs sen parempaa, hän jutteli pelin jälkeen.

MM-finaalissa riitti draamaa. Kanada nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta kolmannessa erässä tasoihin, mutta Sakari Mannisen ylivoimamaali jatkoajalla ratkaisi ottelun Leijonien eduksi.

– Viihdettä koko rahan edestä. Sitä me haluttiin ja sitä tuli, Heiskanen summasi illan annin.

Heiskanen korosti Leijonien kaataneen todella kovan joukkueen. Kanadan kaikki pelaajat kiekkoilevat NHL:ssä ja moni heistä on seurassaan isossa roolissa.

– Oli Kanadalla tosi hyvä jengi kasassa. Hyvin pelasivat ja kovaa tuli päälle. Saatiin onneksi kaivettua voitto.

Yleisöä ei todellakaan voinut moittia finaalissa vaisuksi. Sitä suuren urheilujuhlan tuntua riitti.

– Ihan uskomaton tunnelma. Sitä me haluttiin ja sitä saatiin. Ihan upea fiilis, Heiskanen kiitteli.

Mikael Granlund kunnostautui Heiskasen ohella Leijonien sankarina. Granlund teki kolmannessa erässä kaksi ylivoimamaalia.

Heiskanen korosti Granlundin osoittaneen taitonsa.

– Ihan huippupelaajan ratkaisuja. Hyviä syöttöjä ja pari maalia, niin ei se paljon paremmin olisi voinut pelata. Ihan uskomaton pelaaja.

Yhdeksi maailman parhaista puolustajista arvioitu Heiskanen ilmoitti MM-kullan olevan uransa ehdoton kohokohta toistaiseksi.

– On varmasti. En ihan liikaa ole voittanut vielä mitään. NHL-varaus ja tietysti finaalit siellä. U18-kulta, mutta onhan tää varmasti hienoin.

Suomi juhlii MM-kultaa. Heiskaselle ei ole väliä, esittääkö Finlandia-hymnin Sakari Kuosmanen, Paula Vesala tai joku muu.

-Varmasti jotenkin juhlitaan. Ei mulla ole suosikkia laulamaan Finlandia-hymniä. Tohon en osaa vastata.

Teksti: Otto Palojärvi, Tampere. Kuva: Jääkiekkoliitto

Lue myös:Jukka Jalonen voitti taas kultaa – ”Turha tässä on ruveta liikaa leijumaan”

LUE MYÖS: Emma Tainiolta raju avautuminen: ”Paskimmillaan maailman v*ttumaisin” (UrheiluAreena.fi)