Keväällä 2021 upean pelaajauransa päättänyt Pekka Rinne on Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen uusi maalivahtivalmentaja. Hän liittyy Tomi Lämsän johtamaan Nuorten Leijonien valmennusryhmään sopimuksella, joka huipentuu ensi vuodenvaihteessa pelattavaan MM-turnaukseen
– Lähden tehtävään täynnä intoa. Toivon, että minulla on peliuraltani annettavaa nuorille maalivahdeille. He ovat urallaan juuri siinä vaiheessa, jossa uskon pystyväni antamaan heille tärkeitä tipsejä, Rinne kommentoi Jääkiekkoliiton tiedotteessa.
Kyseessä on Rinteen ensimmäinen valmennuspesti. Projekti huipentuu vuodenvaihteessa 2022-23 Kanadan Halifaxissa ja Monctonissa pelattavaan MM-turnaukseen.
– Tehtävää tarjottiin minulle täysin yllättäen. Totesin, että mikäs tämän parempaa. Jotain tällaista olin pohtinut, sillä oli fiilis, että haluan viedä peliuralla saamaani kokemusta jollain tavalla eteenpäin.Maalivahtipelin kehityspäällikkö Kari Lehtonen vastaa Jääkiekkoliitossa Nuorten Leijonien ja A-maajoukkueen maalivahtivalmennuksesta. Tietotaidon lisäksi Lehtonen korostaa Rinteen luonteen sopivuutta valmennustehtäviin.
– Hän on ihan mahtava persoona: iloinen, ulospäin suuntautunut ja hyvin nöyrä. Hän imee itseensä koko ajan valmennustietoa ja pistää persoonansa peliin, maanantain harjoituksia seurannut Lehtonen kuvaili.
– Maalivahdit ovat olleet todella otettuja siitä, miten Rinne on heihin suhtautunut. Jo nyt vuorovaikutus toimii hyvin. Pekan persoona on enemmän kuin sopiva valmennustöihin.
Ensi vuodenvaihteessa nuorten MM-joukkue kootaan vuonna 2003 syntyneistä ja sitä nuoremmista pelaajista.
”Nollakolmosista” koottu Nuorten Leijonien ns. haastajaryhmä on leireillyt perjantaista alkaen Vierumäellä. Samalla Rinne on saanut ensikosketuksensa ikäluokan kärkimaalivahteihin. Heistä leirille ovat osallistuneet Juuso Helomaa, Aku Koskenvuo ja Jani Lampinen.
– Jätkät ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Tehtäväni on nyt antaa heille parhaat mahdollisuudet menestyä, Rinne sanoi.
– Näen heissä erittäin ison potentiaalin. Ensivaikutelma on ollut erittäin positiivinen. Isoin asia on se, että heissä on halua ja taistelutahtoa. Se on kivijalka, jonka päälle voi rakentaa. Loistavia nuoria miehiä, Rinne päätti.
Lue myös:IL: Pekka Rinteelle valmentajapesti





























