Naisten ainoa ammattilaissarja PHF ostettiin yllättäen viime viikolla. Tekeillä on uusi sarja, joka pyörähtää käyntiin tammikuussa.

Viime viikolla naisten jääkiekkoilu koki ison muutoksen, kun sijoittaja Mark Walterin, tennislegenda Billie Jean Kingin ja naisten ammattilaiskiekkoilijoiden pelaajayhdistys osti PHF:n. Samalla kaikki PHF-joukkueet lakkautettiin ja pelaajien sopimukset irtisanottiin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

PHF:ssä oli määrä pelata muun muassa Noora Rädyn, Minttu Tuomisen, Anna Kilposen ja Susanna Tapanin. Nyt ostajat ovat kuitenkin starttaamassa uutta sarjaa.

Sarjassa pelaa yhteensä kuusi joukkuetta, joista kolme on USA:sta ja kolme Kanadasta. Jokaisessa joukkueessa on 23 pelaajaa, joiden palkat vaihtelevat 35 000-80 000 väliltä. Huipputähdet voivat kuitenkin tienata enemmänkin.

PHF:ssä oli mukana seitsemän joukkuetta ja niiden joukkueiden pelaajat siirtyvät uuden sarjan alaisuuteen, josta seurat voivat valita itselleen pelaajat. PHF-joukkueiden kanssa sopimuksen tehneille pelaajille maksetaan korvaus, mikäli he jäävät uusien joukkueiden ulkopuolelle.

Sarjalla ei ole vielä virallista nimeä, logoa eikä myöskään pelipaikkakuntia. Potentiaalisina pelipaikkoina on väläytelty muun muassa Washingtonia, Pittsburghia, Philadelpiaa, Bostonia, New Yorkia, Torontoa, Montrealia, Ottawaa sekä Kanadassa sijaitsevaa Lontoota.

Kuva: Jääkiekkoliitto

Lue myös: Winnipeg jatkosopimukseen Tre Kronorin hyökkääjän kanssa

Lue myös: Islanders kiinnitti tähtivahdin jättisopimuksella

LUE MYÖS: Analyysi: Patrik Laineen edustama Montreal Canadiens valmis tekemään isoja siirtoja (Siniviiva.fi)