Leijonat avasi Karjala-turnauksen torstaina ja kaatoi Nokia-areenalla Sveitsin maalein 4-0.
Leijonat oli läpi illan vastustajaa edellä ja ansaitsi voittonsa.
Jääkiekko on joukkuepeli, mutta pari yksilöä nousi Suomelta esiin. Antti Suomela iski hattutempun ja Christian Heljanko piti komean nollapelin.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli omiensa otteisiin ja etenkin tietysti voittoon tyytyväinen, mutta parannettavaakin jäi.
– Olimme tänään kohtuu tehokkaita ja nolla omiin, niin pitäähän siihen olla tyytyväinen. Meidän kiekollinen peli ei ollut kuitenkaan ihan sitä mitä toivottiin. Vähän meni roiskimiseksi varsinkin loppua kohti. Siellä olisi ollut paikkoja vähän enemmän maltillakin rakentaa, mutta hyvä maalivahtipeli ja Suomelan kolme maalia ja hyvä taisteluilme. Hyvä startti kauteen, Jalonen kommentoi TV5:llä.
Pelaajien pitää tottua maajoukkueen pelitapaan nopeasti, mutta se meni jälleen aika kivuttomasti. EHT:llä vauhti ja taso on kuitenkin kovempaa kuin seurajoukkuetasolla.
– Kyllä taso on selvästikin kovempi kuin sarjapeleissä ja kyllä sen aina huomaa. Meilläkin on joukkue täynnä hyviä pelaajia ja silti ollaan välillä vaikeuksissa, niin kuin vastustajakin on meitä vastaan, Jalonen muistutti.
Kuva: Jääkiekkoliitto

































