Mestis-joukkue RoKin taustayhtiö RoKi Hockey Oy piti yhtiökokouksen lauantaina 18.11.2023, jossa vahvistettiin viime kauden tilinpäätös. Yhtiön taloudellinen tulos tilikaudelta 1.5.2022-30.4.2023 oli 43 000 euroa voitollinen.
Talouden lisäksi yhtiö menestyi myös jäällä ottaen toisen peräkkäisen pronssimitalin Mestiksessä.
Toimintavuosi oli kokonaisuudessaan työntäyteinen, talviklassikko-ottelut helmikuussa onnistuivat hyvin, edellisen kauden menestys palkittiin yleisöäänestystuloksella Lapin urheilugaalassa maakunnan vuoden sykähdyttävimpänä tapahtumana ja kauden kruunasi valinta vuoden Mestis-seuraksi.
RoKi Hockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Heikkilä kommentoi mennyttä kautta ja avaa tulevaa.
- Mennyt kausi oli hyvin tapahtumarikas, saimme liikkeelle yli 56 000 katsojaa tapahtumiimme, joka on kova lukema huomioiden Rovaniemen ja maakunnan asukasmäärän.
- Urheilullinen menestys ja erinäiset huomionosoitukset kruunasivat hienon kauden. Talouden osalta kykenimme jatkamaan positiivista kehitystä, toki arjessa haasteita tältä osin edelleen on, mutta olemme oikealla tiellä.
Myös toiminnan kehitys on ollut Heikkilän mieleen.
- Haasteista huolimatta olemme kyenneet panostamaan myös oman toiminnan kehittämiseen.
- Lappi Areenalle saimme rakennettua yhteisvoimin uuden tilan ottelutapahtumien ohjaamiseen, toimistomme muutti aivan kaupungin keskustan ytimeen ja vuodenvaihteessa saamme myyntiä tukevia elementtejä Areenalle.
Heikkilä kertoo myös seuran Liiga-haaveista.
- Olemme ilmoittaneet tavoitteeksemme Liigaan nousun muutaman vuoden periodilla. Tällä hetkellä seuraamme mitä muutoksia mahdollisesti on vielä tulossa ja reagoimme sen myötä.
Lähitulevaisuudessakin riittää tavoitteita.
- Haluamme menestyä, niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Tässä työssä Lappi Areenan upea äänekäs kotiyleisö sekä yhteistyökumppanimme talkoolaistemme kanssa ovat kulmakivet, joihin tukeudumme.
- Onnittelumme myös junioriorganisaatiolle kilpaikäkausijoukkueiden menestyksestä, se on merkki laadukkaasta ja periksiantamattomasta työstä, Heikkilä päättää.
Lue myös: JYP vahvisti rivejään yhdysvaltalaisella laitahyökkääjällä
Tweet