
Suomen tasavallan presidenttinä 1982-94 toiminut Mauno Koivisto muistetaan ryhdikkäänä kuntourheilijana.
Hänen lempilajinsa oli lentopallo, jota hän pelaili kameroiden edessä yli 80-vuotiaanakin. Mutta Koivisto harrasti ja seurasi paljon muitakin urheilulajeja.
Koiviston presidenttikauden aikana suomalainen huippu-urheilu koki merkittäviä murroksia. Suomalaisista huippu-urheilijoista tuli ammattilaisia. Urheilumaultaan varsin konservatiivinen Suomen kansa joutui hiljalleen hyväksymään tämän väistämättömän muutoksen.
Koiviston presidenttikaudella myös Suomen kansan urheilumaku muuttui. Jääkiekko ja Formula ykköset syrjäyttivät yleisurheilun, hiihdon ja mäkihypyn Suomen kansan lempilajeina.
Formula ykkösten maailmanmestaruuden 1982 voittaneella Keijo ”Keke” Rosbergilla oli tässä muutoksessa merkittävä rooli. Toisia suomalaisia ”ylimielinen ja kaupallinen” Rosberg ärsytti, mutta Koivistolla oli Rosbergia kohtaan hyväksyvä asenne.
Koivisto kutsui Keken Linnan juhliin. Mutta ensimmäisellä kutsukerralla 1982 Keke ei tullutkaan paikalle. Hänellä oli muita kiireitä, mistä jotkut suomalaiset pahoittivat mielensä.
Toisella kerralla Koivistolla tärppäsi. Keke saapui kuin saapuikin Sina-vaimonsa kanssa Linnan juhliin 1985, jolloin oli sijoittunut F1-pisteissä kolmanneksi.
Koiviston presidenttikaudella Suomi saavutti myös ensimmäiset jääkiekon arvokisamitalinsa. Koivisto ei varsinaisesti jääkiekkofanina profiloitunut, mutta kävi kuitenkin kannustamassa Leijonat voittoon Ruotsista Izvestija-turnauksessa 1982 oltuaan tuolloin valtiovierailulla Moskovassa.
Koivisto kävi erätauolla Luzhnikin hallin pukuhuoneessa psyykkaamassa Leijonia. Suomalaiset nousivatkin tappioasemasta voittoon.
Media otsikoi tapahtuneesta seuraavana päivänä ”Manu kaatoi Ruotsin”. Se kertoi osaltaan Koiviston sen ajan megasuosiosta.
Koivisto vieraili presidenttikautensa viimeisinä viikkoina Lillehammerin 1994 olympiakisoissa ja seurasi paikan päällä Leijonien puolivälieräottelua Yhdysvaltoja vastaan, jonka Suomi voitti murskaavasti 6-1.
Lillehammerissa Leijonat hävisi koko turnauksessa vain yhden erän, mutta jäi silti kolmanneksi. Käsittämätön tulos olisi voinut olla ehkä toinen, jos Koivisto olisi ollut psyykkaamassa Leijonia Kanadalle surkeasti hävityn välieräottelun erätauolla.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Urho Kekkonen esitti Kalervo Kummolalle oudon kysymyksen