HC Ajoie on toistaiseksi pelannut umpisurkean kauden Sveitsin jääkiekon pääsarjassa.

Ajoie on näyttänyt pelaavan alkukaudesta täysin väärällä sarjatasolla, eikä tunnelin päässä ole näkynyt valoa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Numerot eivät valehtele. Ajoie on pelannut tällä kaudella 13 ottelua ja saanut kasattua niistä vain 4 sarjapistettä.

Maanantaina seurajohdon mitta täyttyi ja se päätti antaa potkut päävalmentaja Christian Wohlwendille. Päävalmentajan tehtäviä hoitaa toistaiseksi GM Julien Vauclair, kunnes uusi päävalmentaja on löytynyt.

Ajoien valmennusryhmään jäivät vielä suomalaiset Petteri Nummelin ja Juha-Pekka Hytönen. Seura vahvisti, ettei muutoksia valmennusryhmään ole muilta osin tulossa, joten suomalaiset saavat vielä jatkaa.

– HC Ajoie on kerännyt vain neljä pistettä 13 ottelussa päättyneellä runkosarjan ensimmäisellä kierroksella, mikä ei vastaa odotuksia, jotka oli asetettu joukkueelle, jonka oli tarkoitus suoriutua paremmin kuin aiempina kausina. Viiden peräkkäisen tappion jälkeen – ainoa voitto on tullut kauden alussa – seuran johto on päättänyt vapauttaa valmentaja Christian Wohlwendin tehtävistään välittömästi, seura kertoi tiedotteessaan.

HC Ajoien joukkueessa pelaavat suomalaispelaajat Oula Palve sekä Jerry Turkulainen, Julius Nättinen, Kristian Näkyvä ja Anttoni Honka.

Lue myös: Olli Jokinen on lytännyt kaikki epäilijänsä

LUE MYÖS: Analyysi: Kaapo Kakolla mahtava tilaisuus Seattle Krakenin paidassa (Siniviiva.fi)