HJK:n 27-vuotias brasilialaiskeskikenttäpelaaja Jair Tavares Silva on tuomittu seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Uhri oli tapahtumahetkellä 12-vuotias. Asiasta uutisoi ensimmäisenäIltalehti verkkosivuillaan

Tapaus juontaa juurensa vuoteen 2016, jolloin Silva pelasi AC Oulussa. Uhri oli ottanut yhteyttä pelaajaan sosiaalisessa mediassa ja he olivat sopineet menevänsä pelaamaan jalkapalloa illalla.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Uhri oli ottanut mukaansa myös kaksi ystäväänsä. Silva oli jossain vaiheessa pyytänyt uhria sivummalle, kehunut tätä kauniiksi ja suudellut häntä. Uhrin mukaan Silva oli myös yrittänyt laskea uhrin housut ja yrittänyt kosketella häntä seksuaalisesti.

Silva myönsi suutelemisen, joka tapahtui hänen mukaansa uhrin aloitteesta, mutta kielsi kosketelleensa lasta seksuaalisessa mielessä. Brassin mukaan hän kosketti lapsen vaatteita todeten, että ne olivat sopimattomat jalkapallon peluuseen.

Käräjäoikeus uskoi asiassa uhria ja lätkäisi Silvalle seitsemän kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia 1500 euroa sekä pulittamaan valtion oikeudenkäyntikulut.

HJK kohtaa maanantaina Suomen Cupin ottelussa VPS:n vieraskentällä. Silva oli alun perin merkitty vaihtopelaajaksi, mutta myöhemmin hänen nimensä poistettiin kokoonpanosta.

Lue myös: Vuosi sitten kuoleman porteilla käynyt Christian Eriksen vaihtamassa seuraa

Lue myös: Giorgio Chiellinin uusi osoite selvillä

LUE MYÖS: Haastattelu: 29 vuoden odotus päättyi villeihin voitonjuhliin – ”4 päivää on juhlittu” (Siniviiva.fi)