palkki

HJK kärsi karun tappion saarella - näin Veikkausliigassa pelattiin keskiviikkona

22.06.2022 - 20:44:00

uutiskuva

HJK:n pelaajat lähtevät päät kallellaan juhannuksen viettoon. Klubi kärsi jalkapallon Veikkausliigan keskiviikon kierroksen viimeisessä ottelussa karun tappion Ahvenanmaalla.

IFK Mariehamn otti kauden toisen ja tähän mennessä ehdottomasti makeimman voittonsa, kun kaatoi Klubin 2-1 (1-1).

HJK meni ottelussa johtoon 13. minuutilla, kun David Browne pohjusti Santeri Hostikalle vetopaikan 16:n rajalle. Maali oli Hostikalle kauden ensimmäinen.

IFK Mariehamn tuli tasoihin 19 minuuttia myöhemmin. Klubin Arttu Hoskonen menetti pallon ja John Owoeri siirsi sen verkon perukoille.

HJK:n niskaan ropisi uudelleen jääkylmää vettä 77. minuutilla, jolloin De viimeisteli loppunumerot boksin rajan tuntumasta (video tämän tekstin alla).

KuPS otti keskiviikkona 2-1 -kotivoiton AC Oulusta ja johtaa sarjaa pistein 29. Yhden ottelun enemmän pelanneella HJK:lla on koossa 26 pistettä.

VPS:stä 1-0 -voiton hakenut FC Honka on sarjassa kolmantena. Honka vaanii Klubia enää kolmen pisteen päässä. Lisäksi Hongalla on pelattuna kaksi ottelua HJK:ta vähemmän.

Jalkapallon Veikkausliigan tulokset 22.6.:
FC Inter-FC Lahti 5-1
Ilves-HIFK 0-1
KuPS-AC Oulu 2-1
SJK-FC Haka 2-2
VPS-FC Honka 0-1
IFK Mariehamn-HJK 2-1

Lue myös: HIFK avasi vihdoin voittotilinsä! Turusta kuului kummia - Kuopiossa KuPS nousi sillasta

Lue myös: MTV: Huuhkajista tuttu pelaaja palaa Veikkausliigaan


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva