palkki

Punainen kortti ja se jälkeen rävähti - FC Lahti otti rumasti kuokkaan Turussa: ”Tämä on vaikea hetki”

22.06.2022 - 21:49:00

uutiskuva

Jalkapallon Veikkausliigan keskiviikon kierroksen suurinumeroisin voitto nähtiin Turussa, kun FC Inter pöllytti FC Lahtea murskaavasti 5-1. Isännät iskivät toisella jaksolla neljä maalia.

Lahden ainokaisen viimeisteli Altin Zeqiri. Kotijoukkueen Benjamin Källman osui kahdesti. Myös Petteri Forsell, David Haro ja Ruxi osuivat maalipuiden väliin.

Ottelun sai merkittävimmän käänteensä jo avausjaksolla, kun erotuomaristo tulkitsi vieraiden Alan Henriquen estäneen maalin kädellään. Henrique katseli punaista ja pallo vietiin pilkulle. Forsell vei isännät pilkulta johtoon.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli oli luonnollisesti pettynyt tulokseen. Hän harmitteli punaista korttia, mutta ei kommentoinut tuomiota, ennen kuin on nähnyt tilanteen videolta.

- Olimme punaiseen korttiin asti pelissä mukana, vaikka siinä oli pieniä nukahtamisia puolustuksessa, kuten tolppalaukaus. Inter joutui vaihtamaan ryhmitystään, joten he joutuivat ottamaan meidän hyökkäysuhkaa pois. En nähnyt penkiltä, oliko se käsivirhe vai ei, niin en voi sanoa siitä vielä mitään. Harmitus on kuitenkin iso. Tämä on vaikea hetki. Joukkueessa on kuitenkin kyky ja usko, että voimme kääntää suunnan. Olemme olleet pohjalla, mutta meidän pelissämme on ollut kehitystä, Zeneli kommentoi seuransa verkkosivuilla.

FC Inter on 12 kierroksen jälkeen sarjassa viidentenä tasapaistein (18) AC Oulun kanssa. FC Lahti lymyää toiseksi viimeisenä yhdeksän pistettä plakkarissaan.

Lähde: FC Lahti

Lue myös: HJK kärsi karun tappion saarella - näin Veikkausliigassa pelattiin keskiviikkona

Lue myös: HIFK avasi vihdoin voittotilinsä! Turusta kuului kummia - Kuopiossa KuPS nousi sillasta


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva