palkki

HJK:n valmentaja Toni Koskela – ”Tuntuu menetetyltä kahdelta pinnalta”

7.10.2022 - 1:11:00

uutiskuva

HJK avasi Eurooppa-liigassa pistetilinsä pelattuaan Helsingissä 1-1 -tasapelin bulgarialaista Ludogoretsia vastaan. HJK:lla oli enemmän maalintekoyrityksiä.

Ludogorets lähti otteluun suosikkina, mutta HJK:lla oli hyvä sauma voittoon. HJK:n päävalmentaja Toni Koskela olikin hieman harmissaan, ettei hienoista maalipaikoista saatu sisään.

- Jos miettii maalia kohti laukauksia ja läpiajoja, niin totta kai se tuntuu siltä, että kaksi pinnaa menetettiin. Siinä oli kymmenen minuutin jakso meidän maalin jälkeen, jossa oltiin vaikeuksissa, ja Ludogoretsilla oli hyviä laukaisupaikkoja ja semmoisia aihioita, joista olisi pitänyt tehdä.

Koskela tekikin selväksi, että Eurooppa-liigan tasolla maalipaikkoja ei ole varaa hukata.

- Tänään oli kolme läpiajoa ja pallo meni aika läheltä maalia. Niitä paikkoja ei kuitenkaan tule kymmentä. Tulee muutama ja pitää olla tehokas, niin sitten nää pelit kääntyy silleen, että meillä on kolme pinnaa.

- Peliesitysten perusteella meillä voisi olla tällä hetkellä neljä pinnaa, mutta meillä on yksi. Se on itsestään selvää, että pitää olla tehokkaampi. Tuntuu kyllä menetetyltä kahdelta pinnalta, mutta kyllä heilläkin jokunen paikka siinä oli maalinsa lisäksi, Koskela jatkoi.

Viime vuoden syksyllä LASK Linz ja Maccabi Tel-Aviv, jotka ovat suunnilleen Ludogoretsin budjeteissa, veivät HJK:ta kuin mätää kukkoa. Nyt HJK haastaa sarjatasoa korkeammalla kovempia vastustajia, kuten Real Betisiä ja AS Romaa varsin hyvin.

- Ollaan oltu kilpailukykyisiä pykälää parempia joukkueita vastaan kuin viime vuonna. Pystytään ottamaan aloite pelissä ja kontrolloimaan peliä. Kyllä se on askel eteenpäin viime vuodesta. Siinä on monia asioita, eikä löydy yksittäistä syytä, totesi Koskela.

Hyökkäyspeli on HJK:lla europeleissä helpompaa kuin Veikkausliigassa. Tähän on luonnollinen selitys.

- Totta kai siellä on enemmän tilaa, kun vastustajalla ei ole kymmentä tai yhdeksää pelaajaa boksissa. Kun on isompi tila, on siihen helpompi nähdä ja helpompi osua.

Ensi viikon torstaina HJK ja Ludogorets kohtaa Bulgariassa Razgradissa. Koskela odottaa vaikeampaa haastetta.

- Se on itsestään selvää, että kun europeleissä mennään vieraskentälle, on se ihan erilainen peli kuin kotipeli monellakin tavalla. Jokainen joukkue on vähän parempi kotikentällään.

HJK:lle realistinen tavoite voisi olla lohkon kolmospaikka, joka veisi Konferenssiliigan pudotuspeleihin. Toki Eurooppa-liigan jatkopaikkaankin on matemaattisesti hyvät mahdollisuudet.

- Pitää voittaa Ludogorets vieraissa ja ottaa Romaa vastaan kotona pinnoja mielellään. Mahdollista on, mutta vaatii täydellistä onnistumista. Jokainen peli on meille mahdollisuus, Koskela totesi jatkosta.

Teksti: Otto Palojärvi, Töölön Stadion

Lue myös: Ludogorets oli vaikeuksissa HJK:n kanssa – valmentaja taustoitti syitä


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 

Real Madridilta surkea uutinen

8.10.2024 14:03:30
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Harri Heliövaaralle iso pettymys

8.10.2024 13:19:49
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Ferrari hehkuttaa Tuukka Taposta

8.10.2024 11:39:46
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Huuhkajia voi odottaa karu näky

7.10.2024 22:26:55
uutiskuva
 

Livetulokset