HJK on pelannut kahtena viime syksynä eurocupien lohkovaiheessa. Vuonna 2021 joukkue pelasi Konferenssiliigassa ja 2022 Eurooppa-liigassa, jossa kohtasi AS Roman ja Real Betisin kaltaiset mahtiseurat kuitaten hurjat bonusrahat.
HJK:n puolustaja Tuomas Ollila sanoo Veikkausliiga-podcastin haastattelussa, että tavoite olisi pelata lohkossa myös tulevana syksynä.
- Se on iso tavoite meidän jengille ja itselle henkilökohtaisesti kanssa. Odotan tosi paljon europelejä, että pääsee näyttämään siellä. Toivottavasti edetään sinne lohkovaiheeseen.
- Kyllä joukkueessa on tosi paljon puhuttu europeleistä ja että se lohkovaihe on se vähimmäistavoite. Katsotaan sitten, että jos sinne pääsee, että mitä asetetaan uusia tavoitteita. Lähtökohtaisesti se on vähimmäistavoite, että jossain lohkovaiheessa ollaan, jatkaa Klubiin täksi kaudeksi siirtynyt Ollila.
Ollila on tehnyt debyyttinsä myös Huuhkajissa ja edustuspaikka olisi mieleen myös kesäkuun EM-karsintaotteluissa. Hän on aloittanut kahdeksan peliä HJK:ssa putkeen.
- Tuohon on aina vähän vaikea sanoa, kun ei tiedä, mitä valmentajan päässä pyörii. Mutta kyllä mä uskon, että jos matsit menevät hyvin ennen sitä, niin voi tulla kutsu. Näin mä uskon, mutta saa nähdä. En tiedä yhtään. Pitää katsoa, aika näyttää sitten. Pitää vaan keskittyä ja pelata hyvin, niin jos tulee, niin tulee, Ollila sanoo.
Veikkausliigassa pelataan perjantaina viisi ottelua ja kierros saadaan täyteen lauantaina Ruudun studio-ottelulla IFK Mariehamn-HJK. Veikkausliiga-podcastin voi kuunnella Suplasta tästä linkistä.
Lue myös: HJK:n pelaaja iskee tehoja takalinjoilta – "Ei se mun mielestä mitenkään väärin ole"
Tweet