Kaksi edellistä kautta ruotsalaisessa Trelleborgs FF:issä pelannut toppari Mikko Viitikko palaa Lahteen tulevan kauden mittaisella lainasopimuksella. FC Lahti tiedotti Viitikon paluusta tiistaina.
Viitikko, 28, pelasi FC Lahdessa kolme kautta ja 66 liigaottelua ennen siirtoaan Ruotsiin. Nyt puolustuksen johtohahmo palaa mastojen varjoon hyvillä fiiliksillä.
Viitikko löi itsensä läpi liigassa Vaasan Palloseurassa. Hyvät otteet pääsarjassa toivat hänelle siirron Norjaan Fredrikstad FK:iin, mutta vakava loukkaantuminen esti läpimurron Norjassa.
Viitikko saapui FC Lahteen 2019 ja nousi seuran kapteenistoon. Hyvät otteet liigassa huomattiin jälleen ulkomailla ja hänet myytiin nousua Ruotsin pääsarjaan tavoittelevaan Trelleborgs FF:iin. Viitikon alku Ruotsissa sujuikin hyvin.
- Ensimmäinen kauteni oli hyvä. Talvikausi sujui hyvin ja olin kunnossa. Sain alkukaudesta paljon vastuuta. Korttitilini tuli kuitenkin täyteen kesätauon aikana ja olin pelikiellossa, kun joukkueen peli alkoi kulkea. Olimme lähellä tavoittelemaamme nousua, mutta menetimme kauden aikana muutaman kerran tyhmästi pisteitä ja nousu jäi ihan muutaman pisteen päähän, Viitikko kertoo FC Lahden verkkosivuilla.
Viitikon toinen kausi ei hyvästä talvikaudesta huolimatta sujunut suunnitellusti. Kausi oli myös ruotsalaisjoukkueelle rankka. Viitikko istui usein penkillä ja lopulta FC Lahti ja Trelleborgs FF pääsivät sopimukseen lainasopimuksesta.
- Toinen kausi oli rankka. Talvikaudella pelasin kaikki ottelut ja olin kapteenina. Kun kausi alkoi, niin istuin ensimmäiset pelit penkillä. Pääsin avaukseen viidennessä pelissä ja minulle sattui sellainen ”kerran viiteen vuoteen” -virhe. Seuraavaksi olinkin avauskokoonpanossa joskus syksyllä. Sitä ennen sain minuutteja penkiltä. Meillä vaihtui myös kauden aikana valmentaja. Lahdesta on todella hyvät muistot ja siksi minulla on hyvät fiilikset. Alla on vaikea kausi, joten odotan innolla, että pääsen pelaamaan futista.
Lähde: FC Lahti
Lue myös:
Maailmanmestarin mitta on täynnä Manchester Unitediin - haluaa lähteä
Tweet