palkki

Veikkausliiga-seuran pomo lähtee lätkimään

15.04.2024 - 16:21:00

uutiskuva

Veikkausliiga-seura AC Oulun toimitusjohtajana hieman yli vuoden toiminut Hanna Väänänen jättää seuran.

Seura kertoi asiasta verkkosivuillaan. Väänänen perusteli ratkaisuaan.

– Kulunut vuosi on ollut antoisa, opettavainen sekä todella mielenkiintoinen, mutta samalla erittäin työntäyteinen. Kahden harrastavan kouluikäisen äitinä olen joutunut miettimään ajankäyttöäni sekä tekemään isoja arvovalintoja elämäntilanne huomioiden. Olen käynyt tilanteesta keskusteluja seuran puheenjohtajan sekä hallituksen kanssa, selvitti Väänänen.

– Keskusteltuamme asiasta seuran hallitus on päättänyt irtisanoa Hannan toimitusjohtajasopimuksen. Olemme sopineet Hannan kanssa, että hän jatkaa tehtävissään kesäkuun puoleen väliin saakka, mutta luonnollisesti aloitamme uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin välittömästi, AC Oulun hallituksen puheenjohtaja Tomi Kaismo avasi tiedotteessa.

– Haluan kiittää Hannaa merkittävästä panoksestaan AC Oulun eteen, jota hän on tehnyt aina suurella Laivastonsinisellä sydämellä, Kaismo kiittelee.

Lue myös: Ei hyvältä näytä, Valtteri Bottas - tällaisia uutisia Saksasta ja Italiasta


News content: Sport Content Oy, info@sportcontent.fi
Business: Sportpoker Oü, info@sportti.com
Image credits: Getty Images Sport

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Topi Raitanen loukkaantui

22.05.2024 22:52:45
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Livetulokset