PSG haluaa tämän kauden jälkeen eroon hiipuneesta brassitähti Neymarista. Neymar, 30, on yhdistetty siirtopuheissa upporikkaaseen Valioliiga-seura Newcastleen.
Ei yhdistetä kuitenkaan enää. The Telegraph-lehti uutisoi Newcastlen tehneen lopullisen päätöksensä Neymarin osalta: ei kiinnosta.
Lehden väitteen mukaan Newcastlelta ei tulla näkemään seuraavassa siirtoikkunassa sittenkään odotetun kaltaista mellastamista. ”Harakat” operoisi kesällä noin 100 miljoonan euron budjetilla.
Neymar siirtyi Barcelonasta 222 miljoonan euron miehenä vuonna 2017 PSG:hen. Pariisilaisjätin on kerrottu tarjonneen Neymaria takaisin Barcelonaan 100 miljoonalla eurolla. Espanjalaislähteiden mukaan Barcan mielenkiinto on kuitenkin latistunut Neymariin – eikä yksinomaan vain hintalapun takia.
Neymar viimeisteli pilkulta Brasilian avausmaalin Suomen aikaa varhain perjantaina Chileä vastaan pelatussa MM-karsintaottelussa. Kisapaikkansa jo aiemmin varmistanut Brasilia möyhensi Chilen 4-0 -numeroin.
Neymarin kausi seuratasolla on kuitenkin ollut varsin vaisu. Neymarin tilillä on viisi maalia 21 ottelussa.
Lue myös:Italiassa vallitsee nyt maansuru: ”Katastrofi, painajainen”





























