Manchester United on valmis tekemään tulevassa siirtoikkunassa seurahistoriansa suurimman pelaajakaupan. ManU:n suunnitelmasta uutisoi 90min-sivusto.
Kyse on jo pitkään ManU:n kiikarissa olleesta West Hamin keskikenttätähti Declan Ricesta. Rice on lukeutunut parin viimeisen vuoden ajan siirtohuhujen kestonimiin.
ManU:n uudeksi manageriksi tulossa olevan Erik ten Hagin on uutisoitu haluavan Ricen ja Tottenhamin Harry Kanen riveihinsä – ja nimenomaan tässä järjestyksessä.
90min-sivuston tietojen mukaan ManU on valmis panostamaan Ricen hankintaan 110 miljoonaa euroa. Unitedin nykyinen siirtoennätys on noin 107 miljoonaa euroa, jonka se maksoi Paul Pogbasta vuonna 2016 Juventukselle.
110 miljoonaa euroa ei välttämättä sekään tosin vielä riitä West Hamille. West Hamin on kerrottu vaativan Ricesta 35 miljoonaa enemmän.
Ricen sopimus ulottuu vuoden 2024 kesään.
Lue myös:Lehti: Man Cityn manageri on saanut yllättävän tarjouksen

































