palkki

Erik ten Hagilta vihreää valoa Cristiano Ronaldon jäämiselle

16.05.2022 - 14:45:00

uutiskuva

Manchester United on suurten muutosten edessä ja monien kokeneemman kaartin pelaajien, kuten Cristiano Ronaldon tulevaisuutta on ehditty spekuloida jo pitkään. Manchesterin punaisten ruoriin astuva Erik ten Hag avasi näkemyksiään Ronaldosta hollantilaisen De Telegraafin haastattelussa.

Ten Hag kertoi toiveistaan pitää portugalilainen legenda kokoonpanossaan.

- Hän on jättiläinen. Sen lisäksi mitä hän on näyttänyt kentällä, uskon että hän on edelleen myös kunnianhimoinen. Tottakai tahtoisin pitää hänet, ten Hag sanoi.

Huhut Ronaldon ympärillä ovat käyneet kuumina. Erityisesti tähden tyytymättömyyttä nykyiseen seuraympäristöön nostaa se, että jäädessään hän joutuisi ensi kertaa ammattilaisurallaan pelaamaan joukkueessa, joka ei osallistu Mestarien liigaan.

Ronaldo itse antoi vihjeitä jäämisestään Manchester Unitedin nettisivuille viime viikolla antamassaan haastattelussa. Siinä hän ylisti ten Hagin saavutuksia Ajaxin peräsimessä ja toivoi seuran pääsevän jälleen ensi kaudella kiinni pokaalikantaan.

Kesällä näyttävän paluun Old Traffordille tehnyt Ronaldo on tällä kaudella pidellyt Unitedia moneen otteeseen pinnalla. Hän on iskenyt valioliigaviheriöillä 18 maalia.

Lue myös: Palaako Lionel Messi Barcelonaan? Agentti-isän sanat lisäsivät vettä huhumyllyyn


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva