
Yhteensä yhdeksän kautta Manchester Cityä edustanut Fernandinho on tehnyt sopimuksen kasvattajaseuransa Athletico Paranaensen kanssa. Fernandinho nähtiin viimeksi seuran paidassa 17 vuotta sitten.
Fernandinho nousi Paranaensen juniorimyllyn läpi edustusjoukkueeseen ja debytoi vuonna 2002. Hän pelasi edustuksessa kolme kautta ennen kuin siirtyi Ukrainaan Shakhtar Donetskin joukkueeseen.
Hän pelasi Ukrainassa yhteensä kahdeksan kautta ennen siirtymistään Manchester Cityyn kesällä 2013. Cityssä vierähti yhteensä yhdeksän kautta ja hän toimi muun muassa joukkueen kapteenina ja pelasi seuran paidassa yhteensä 383 ottelua.
– Täytän eittämättä henkilökohtaisen haaveeni pukiessani Athleticon paidan uudelleen ylleni, 37-vuotias peluri kertoi sopimuksen julkaisutilanteessa.
Fernandinholla oli kokeneesta iästään huolimatta kysyntää edelleen muuallakin. Hän päätti kuitenkin palata kotikonnuille. Joukkuetta valmentaa muun muassa Chelseasta sekä Portugalin ja Brasilian maajoukkueista tuttu Luiz Felipe Scolari.
Lue myös: Juventus-pomo vahvisti: tähtipelaaja haluaa lähteä
Lue myös: PSG nosti tarjoustaan – jättikauppa alkaa olla taputeltu