palkki

Japanin maajoukkuekapteeni siirtyy perinteikkääseen Bundesliiga-seuraan

6.07.2022 - 8:21:00

uutiskuva

Japanin maajoukkueen kapteenina toiminut Maya Yoshida ja Bundesliiga-seura Schalke 04 ovat solmineet vuoden mittaisen sopimuksen. Gelsenkircheniläisseura tiedotti asiasta omilla viestintäkanavillaan.

Schalke nousi Saksan pääsarjaan tulevalle kaudelle voitettuaan 2. Bundesliigan viime kaudella. Joukkue saa yli 100 maaottelun japanilaispuolustajasta luottomiehen takalinjoilleen.

Yoshida on edustanut maataan kaksissa MM-kisoissa sekä kolmessa olympiaturnauksessa. Seuratasolla hän siirtyi kesällä 2012 englantilaisen Southamptonin riveihin, jossa pelasi yli 150 ottelua. Tätä ennen hän edusti hollantilaista VV Venloa.

Sieltä Yoshida siirtyi tammikuussa 2020 lainalle italialaiseen Sampdoriaan. Lainasopimus muuttui pysyväksi siirroksi ja Yoshida siirtyy nyt Saksaan kahden ja puolen Italiassa vietetyn vuoden jälkeen.

- Mayan jalkapalloilulliset, fyysiset ja henkiset taidot mahdollistavat sen, että hän voi ottaa tärkeän roolin joukkueeessa. Hän on näyttänyt olevansa todellinen johtaja niin Italiassa, Englannissa, Japanissa kuin Hollannissakin. Olemme luottavaisia, että hän auttaa meitä säilyttämään paikkamme Bundesliigassa, kommentoi sopimusuutista Schalken urheilutoimenjohtaja Rouven Schröder.

Lue myös:

Jalkapallossa jysähtämässä todellinen yllätyssiirto? Maajoukkuepelaaja menossa "jäähdyttelijöiden sarjaan"

Lue myös:

Jalkapallotähti vaihtaa maisemaa - Ajax maksoi Valioliiga-seuralle 30 miljoonaa euroa


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

Ikävä uutinen Teemu Pukista

16.08.2022 21:09:02