Manchester Cityn Benjamin Mendy on syytettynä kahdeksasta raiskauksesta. Alkanut oikeudenkäynti on paljastanut karmivia yksityiskohtia tapauksesta.
Mendy on syytettynä kahdeksasta raiskauksesta, yhdestä raiskauksen yrityksestä sekä yhdestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Asian käsittely on alkanut oikeudessa.
Oikeudessa kerrottiin muun muassa, että Mendy olisi raiskannut talollaan seitsemän naista lokakuun 2018 ja elokuun 2021 välisenä aikana. Jotkut naisista kertoivat, että heidän puhelimensa takavarikoitiin Mendyn luona, kun taas toiset kertoivat joutuneensa lukittuun huoneeseen.
Oikeudessa kuultiin myös, että Mendy olisi raiskannut kolme naista saman illan aikana allasbileissään. Yhden naisen muistikuvan mukaan hän oli humalassa sohvalla samaan aikaan, kun Mendy raiskasi häntä pitäen hänen kasvonsa sohvalla sekä kädet selän takana.
Mendyn kanssa on syytettynä hänen ystävänsä Louis Saha Matturie. Hänen väitetään etsineen nuoria naisia, jotka sitten raiskattiin. Hän myös raiskasi naisia yhdessä Mendyn kanssa.
Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän kolme kuukautta. Sekä Mendy että Matturie ovat kieltäneet syytökset.
Lue myös: Jürgen Klopp ei silitellyt punakortin saanutta pelaajaansa – ”Ei noin saisi käyttäytyä”
Lue myös: Lehtiväite: ManU hieroo kauppaa todellisesta yllätysnimestä