Valioliigassa pelattiin maanantai-iltana yksi kauden isoista otteluista, kun Manchester United kohtasi Liverpoolin Old Traffordilla.

Monet odottivat, että peli noudattelee viime kausien tuttua kaavaa ja Liverpool ottaa ottelusta helpon voiton, mutta mitä vielä. ManU yllätti ja voitti ottelun 2-1 (1-0).

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

ManU tuli otteluun raivoisasti ja löi heti valtavaa painetta Liverpoolin päätyyn. Pelin 16. minuutilla se sai palkintonsa, kun pallo pelattiin boksiinJadon Sancholle. Sancho malttoi mielensä, pyörähti ja teki ensin pienen valelaukauksen ja viimeisteli sitten upeasti 1-0.

Toisella jaksolla sama meno jatkui. ManU vei ja Liverpool oli ihmeissään. 53. minuutilla ilmassa oli jo ratkaisun makua, kunAnthony Martiallähetti loistavalla avauksellaMarcus Rahfordinkarkuun ja tämä viimeisteli tyylikkäästi lukemiksi jo 2-0.

Ottelun loppupuolella Liverpool sai myös hiljalleen pelistään kiinni, mutta viime vuosien yksi Valioliigan parhaista joukkueista oli silti kaukana omasta parhaasta tasostaan.Mohamed Salahpuski maalin edestä kulmapotkun jälkitilanteesta 1-2-kavennuksen, mutta se jäi vieraiden ainoaksi maaliksi.

ManU oli voittanut Liverpoolin edellisen kerran Valioliigassa maaliskuun 10. päivä 2018. Silloinkin kentän suurin hahmo oli Rashford, joka teki tuolloin ManU:n molemmat osumat.

ManU:n kauden alku on ollut synkkä, mutta nyt se sai todella ison voiton verivihollisestaan. Liverpool sen sijaan alkaa olla jo kriisitunnelmissa: kolmesta ottelusta ei yhtään voittoa ja vain kaksi pistettä. Tällä menolla Liverpool saa nopeasti unohtaa haaveet mestaruudesta.

Teksti: Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)