Manchester United otti keskiviikko-iltana elintärkeän voiton Tottehamista Englannin Valioliigassa. Aivan kaikkia punapaitoja voitto ei ilahduttanut, sillä joukkueen supertähti Cristiano Ronaldo kohahdutti poistumalla vaihtopenkiltä minuutteja ennen ottelun loppuvihellystä.
Ronaldo joutui istumaan koko ottelun vaihtopenkin puolella. Turhautunut portugalilainen poistuikin pukuhuoneeseen, kun pelikellossa oli 89 minuuttia. Supertähden oikku tapahtui hyvin pian sen jälkeen, kun päävalmentaja Erik ten Hag oli vaihtanut kentälle Christian Eriksenin ja Anthony Elangan.
Ronaldon poistuessa vaihtopenkiltä United oli tehnyt vasta kolme sallitusta viidestä vaihdosta. Portugalilaisen ratkaisu herättikin kummastusta ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ja myös ten Hag kommentoi käänteitä lyhyesti.
– Käsittelen asian huomenna, en tänään. Nyt juhlimme tätä voittoa. Näin hänet, mutta en vielä puhunut asiasta, ten Hag totesi BBC:n mukaan.
United ylsi komeaan 2-0-voittoon Fredin ja Bruno Fernandesin maaleilla ja nousi samalla sarjataulukossa viidenneksi, tiukasti kiinni kärkikamppailuun. Ronaldon tuittuilu toi kuitenkin synkän varjon joukkueen esityksen ylle ja pitkin vuotta velloneet huhut portugalilaistähden lähdöstä saivat jälleen tuulta alleen.
Ronaldo sai tempustaan tiukkaa palautetta muutamilta ex-pelaajilta. Muun muassa englantilaislegenda Gary Lineker sanoi, ettei hyökkääjän käytöstä voi hyväksyä. Walesin maajoukkueen entinen kapteeni Ashley Williams puolestaan puki monien United-kannattajien tunnot sitäkin paremmin sanoiksi.
– Ilta oli Manchester Unitedille loistava, mutta tässä sitä taas ollaan, puhumassa Ronaldosta, vaikka hän ei edes pelannut, Williams totesi BBC:n mukaan.
Lue myös:
Tämä takia Kultainen pallo on Karim Benzeman hallussa
Lue myös:
Näin torjutaan rankkari – Alisson pelasti voiton Liverpoolille

































