
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti on vahvistanut seuransa lehdistötilaisuudessa, että he eivät hanki ainuttakaan pelaajaa tammikuun siirtoikkunassa.
Toteutuessaan se merkitsisi samalla sitä, että Los Blancos on tehnyt ison päätöksensä kahden nuoren keskikenttäpelaajan, eli englantilaisen Jude Bellinghamin ja argentiinalaisen Enzo Fernandezin välillä.
Real Madrid tulee panostamaan odotetusti Bellinghamin, 19, hankintaan kesällä Borussia Dormundista. Bellinghamin hinta saattaa kohota 150 miljoonaan euroon.
Tuore maailmanmestari, MM-kisojen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi valittu Fernandez ei olisi näin olleen enää Realin tutkassa.
Benfica vahvisti torstaina, että se on valmis tekemään Fernandezista kaupat tammikuussa, kunhan pöytään ladotaan sopimuksen ulosotoshinta, eli 120 miljoonaa euroa. Fernandez on yhdistetty vahvimmin Livepooliin. Chelsean on tosin väitetty iskettävän Fernandezista tarvittaessa tiskiin jopa 130 miljoonaa.
– Emme hanki tammikuussa ketään, koska joukkueemme on hyvin rakennettu. Emme tosin tiedä mahdollisista lähtijöistä. Jotkut pelaajat, jotka ovat pelanneet vähemmän, saattavat etsiä peliaikaa muualta, Ancelotti pyöritteli.
Lue myös:Näin Jari Litmanen kommentoi Pelen kuolemaa
Lue myös:Pele on ykkönen – Maradona ja Messi eivät lähelläkään tätä saavutusta